Atlético Madridin huippukauppa toteutumassa – arvioitu rahallinen jättipotti kutistuu
Kuva: Getty Images
Cadena Cope kertoo, että Atlético Madridiin vasta viime kesänä saapunut Gelson Martins vaihtaa paitansa tulevan siirtoikkunan alkajaisiksi pysyvästi AS Monacon peliasuun. Portugalilainen pelaa tällä hetkellä suuriruhtinaskunnan joukkueessa lainalla.
Aiempien uutisten mukainen jättipotti madridilaisilta jää kaupasta kuitenkin saamatta, mikäli nyt julki tulleet tiedot pitävät paikkansa. Niiden mukaan Monaco maksaisi laiturista 32 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonaa menisi tämän entiselle seuralle, Sporting Lissabonille.
Sekavissa olosuhteissa, vapailla papereilla Lissabonista siirtynyt 23-vuotias ei istunut Diego Simeonen suunnitelmiin oikeastaan lainkaan, ja pelasi joukkueessa vain yhden ottelun, ennen tammikuista lainasiirtoaan Ligue1-seuraan. Ranskan sarjassa pelejä on tähän mennessä kertynyt yhdeksän, maaleja niissä kolme.
Martinsia koskeva saaga ei välttämättä ole lainkaan ohi myöskään Atléticon kohdalta. Sporting nimittäin kiistää tämän olleen vapaa agentti, ja seuran sanotaan harkitsevan oikeustoimia. Jo siirron aikoihin portugalilaisnäkökulma oli, että hyökkääjästä olisi kuulunut maksaa yli 40 miljoonan euron korvaus.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa