Barcelonan kasvatti lähti Iniestan perässä Japaniin – tähtää yhä huipulle: ”Tunnen olevani taas jalkapalloilija”
Kuva: Getty Images
Sergi Samper oli yksi monista Barcelonan nuorista pelaajista, joista povattiin ”uutta Andrés Iniestaa” tai ”uutta Xavia”.
Vuodet vierivät, eikä Samperista, 24, tullutkaan Barcelona-ikonien vertaista pelaajaa – ainakaan vielä. Maaliskuun alussa Barcelona tiedotti purkaneensa Samperin sopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Hän oli edustanut seuraa vuodesta 2001 lähtien.
Kuluvalla kaudella Samper pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa vain 33 minuuttia. Koko urallaan hän on tahkonnut katalonialaisten ykkösmiehistössä vain 13 virallista ottelua.
Kolme päivää sopimuksen purkamisen jälkeen hän siirtyi japanilaiseen Vissel Kobeen, jota myös Iniesta, 34, on edustanut viime vuodesta lähtien. Barcelonan legendapelaajalla oli myös näppinsä siirrossa.
Samperin tavoitteet ovat yhä ehdottomalla huipulla, mutta hän nauttii tällä hetkellä elämästä Japanin pääsarjassa.
– Tunnen olevani taas jalkapalloilija ja olen onnellinen siitä. Tunnen olevani taas tärkeä, kommentoi Samper Marcalle.
– Sopeutuminen on sujunut hyvin, sillä meillä (Vissel Kobella) on espanjalaiset valmentajat, pelaamme espanjalaistyylistä jalkapalloa ja tietysti Iniesta ja (David) Villa ovat täällä.
– Unelmani oli menestyä Barcelonassa, mutta se ei ollut mahdollista, joten nyt minun on jatkettava eteenpäin ja pyrittävä menestymään jalkapallossa, mutta päätavoitteeni on olla onnellinen.
– En olisi uskonut siirtyväni Japaniin, mutta Andrés vakuutti minut ja heidän edustajansa tulivat tapaamaan minua kotiini. He saivat minut tuntemaan oloni tärkeäksi ja halutuksi.
– Uskon, että minulla on yhä paljon annettavaa jalkapallolle ja haluan palata korkeimmalle huipulle. Uskon, että pystyn siihen, joten katsotaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla