Sporting Gijón voittoputkessa, ilman Robin Lodia – Nousukarsinta jo ulottuvilla
Kuva: Juha Tamminen
Segundan nousijasuosikeihin ennen kauden alkua luettu Sporting Gijón on vihdoin saamassa peliään kulkemaan. Sporting on voittanut maaliskuussa ensimmäisen kerran koko kauden aikana enemmän kuin kaksi peliä peräkkäin. Sunnuntaina Sporting voitti Asturian derbyssä Real Oviedon 1-0 ja kasvatti voittoputkensa jo neljän pelin pituiseksi.
Hyvä vire on tehnyt Sporting nousuhaaveista jälleen realistisia. Sporting on nyt sarjassa sijalla 10, mutta etäisyyttä kuutossijaan – viimeiselle nousukarsintaan oikeuttavalle paikalle – on enää neljä pistettä. Tällä hetkellä kuudentena majailee Cadiz.
Sportingin suomalaispelaajan Robin Lodin kannalta harmillista lienee sen sijaan se, että voittoputki on syntynyt tyystin ilman hänen myötävaikutustaan. Tällä hetkellä Lod pelaa luonnollisesti Huuhkajien mukana EM-karsintoja, mutta väliin jäivät myös kolme edellistä peliä. Otteluissa Numanciaa ja Córdobaa vastaan Lod ei mahtunut edes Sportingin kokoonpanoon, ja Almería-pelin hän seurasi kokonaan vaihtopenkiltä.
Jos katsotaan vielä edellistä Sporting-ottelua, jossa Lod ei pelannut, kasvaa ”lodittoman Sportingin” voittoputki jo viiden pelin mittaiseksi. Extremadura kaatui 3. helmikuuta 3-0. Tuon ottelun jälkeen Lod pelasi kolmessa Sportingin ottelussa yhteensä 99 peliminuuttia, ja Sporting hävisi näistä peleistä jokaisen.
Lodin sopimus Sportingin kanssa kattaa myös ensi kauden. 17 sarjapelissä suomalainen on tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt kaksi.
Segundan toinen suomalaispelaaja Berat Sadik pelasi sunnuntaina noin varttitunnin, kun Gimnástic hävisi kotikentällään Málagalle 0-1. Gimnástic on hävinnyt viimeisistä viidestä ottelustaan neljä, ja sen asema putoamistaistelussa alkaa olla tukala. Matkaa 18. sijalle, eli viimeiselle säilyjän paikalle on jo kahdeksan pistettä. Gimnásticilla on pelaamatta vielä 11 sarjaottelua.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa