Barcelonasta Japaniin siirtynyt keskikenttäpelaaja avasi siirtonsa taustoja – ”Ymmärrän, etteivät jotkut tajua siirtoani”
Kuva: Getty Images
Sergi Samper siirtyi maaliskuun alussa ilmaisella siirrolla Barcelonasta japanilaisen Vissel Koben riveihin.
24-vuotias Samper oli jäänyt olemattomalle peliajalle kuluvan kauden aikana Barcelonassa ja tarvitsi uusia haasteita. Muutamasta vakavasta polvivammasta uransa aikana kärsinyt Samper sai tarjouksen Japanista ja päätti ottaa kiinni saamastaan mahdollisuudesta.
Samperilla on muutama tunnetumpi joukkuekaveri, sillä myös David Villa, Andrés Iniesta ja Lukas Podolski edustavat Vissel Kobea.
Samper kertoi Marcan haastattelussa saaneensa tietää Gerard Piquélta Vissel Koben kiinnostuksesta.
– Kyllä, se pitää paikkansa. Sain tietää heidän kiinnostuksestaan Piquélta. Eräänä päivänä hän sanoi harjoituksissa minulle, että meidän olisi puhuttava. Gerard kertoi minulle, että Vissel Koben omistaja oli soittanut hänelle ja tiedustellut, millainen ihminen olen kentän ulkopuolella. Myöhemmin Iniesta ja muut seuran edustajat soittivat minulle, Samper avasi.
Muutos La Ligasta Japanin pääsarjaan on suuri. Samper tiedostaa sen.
– Jos minulle oltaisiin sanottu aiemmin, että siirtyisin Japaniin, en olisi uskonut sitä. Tämä on useamman tapahtuman summa. En päässyt pelaamaan Barcelonassa ja Iniesta soitti minulle suostutellaakseen minut siirtoon. Seuran omistaja tuli käymään kotonani ja kertoi projektista. Kyseessä oli vaikea päätös ja ymmärrän, etteivät jotkut tajua tätä siirtoa. Olen kuitenkin onnellinen täällä.
Samper debytoi viikko sitten uuden seuransa riveissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin