Miten alasarjoja läpi kolunnut kärki eteni Espanjan A-maajoukkueeseen? – ”Tämä on kunnianosoitus kaikille meille”

Jaime Mata on mukana Luis Enriquen nimeämässä Espanjan A-maajoukkuelistassa. Espanja kohtaa maajoukkuetauon aikana Norjan ja Maltan.
30-vuotias Mata pelaa uransa ensimmäistä kautta pääsarjassa. Mata voitti viime kaudella Segundan maalikuninkuuden Valladolidin riveissä ja siirtyi kuluvaksi kaudeksi Getafen riveihin. Siirto on osoittautunut menestykseksi.
Mata on tehnyt Getafen paidassa jo 15 maalia ja on viemässä piskuista madridilaisseuraa europeleihin. Getafe on sarjassa neljännellä sijalla.
Maajoukkuekutsu on luonnollisesti Matan uran ensimmäinen. Kärki on viettänyt urastaan valtaosan Segundassa ja Segunda B:ssä.
– Tämä on kunnianosoitus kaikille jalkapalloilijoille, jotka elimme alasarjoissa ja halusimme päästä mahdollisimman korkealle, emmekä onnistuneet siinä, Matan kanssa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Galáctico Pegason riveissä pelannut Camacho totesi Marcan haastattelussa.
– Kyseessä on mahtava persoona, joka on käynyt läpi tuhat taistelua. Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Hän on hyvin nöyrä ja tunnollinen ihminen.
Marca nosti esiin tapauksen kymmenisen vuoden takaa, jolloin Galáctico Pegaso oli suurissa talousongelmissa, eivätkä pelaajat saaneet palkkojaan. Pelaajat – Mata mukaan lukien – poseerasivat vaatteitta mainostaen seuran tilinumeroa mahdollisia avunantajia varten. Seura meni kuitenkin konkurssiin ja Mata joutui etsimään uraa jalkapalloilijana muista maisemista.

Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen