Katastrofiputoamisen kokenut Real Madrid ei hillitse lainanottoaan – taustalla stadionprojekti

Real Madrid koki tiistaina valtavan järkytyksen, kun Ajax pudotti sen ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä yhteismaalein 5-3. Isku ei ollut kova vain urheilullisesti ja henkisesti, vaan myös taloudellisesti. Pelkissä UEFA:n palkintorahoissa mitattuna Real menetti putoamisensa myötä 45 miljoonaa euroa viime vuosien mestaruuskausiin verrattuna. Lisäksi tappioita kasvattavat sponsorien kanssa sovittujen pykälien laukeaminen sekä saamatta jäävät lipputulot.
Tästä huolimatta Real Madrid suunnittelee massiivisten uuden rahalainojen ottamista. Valkopaitojen pyhättöön Santiago Bernabéuhun suunnitellaan suuria muutoksia, ja stadionhanke aiotaan rahoittaa pitkälti lainarahalla.
Seura pyrkii sopimaan uusista velkakirjoista ennen maaliskuun loppua. Katseet on käännetty yhdysvaltalaispankkien JP Morganin ja Bank of America Merrill Lynchin puoleen. Samat yritykset auttoivat rahoittamaan yli miljardi dollaria maksaneen NFL-seura Los Angeles Ramsin uuden stadionin rakentamisen.
AS:n mukaan Real Madridin havittelema laina on suuruudeltaan 400-575 miljoonaa euroa. Ajatus on, että lainaa maksettaisiin takaisin seuraavien 30 vuoden ajan 2,5 prosentin vuotuisella korolla.
[readmore from=Real-Madrid]
Real Madridin puheenjohtaja Florentino Pérez kääntyy suurlainan osalta mieluummin yhdysvaltalaispankkien puoleen, jotta espanjalaisilta pankeilta voidaan hakea tarvittaessa lainaa siirtomarkkinatarpeissa. Tällaiset velkajärjestelyt onnistuvat sujuvammin ja vähemmässä ajassa. Espanjalaiset pankit eivät välttämättä myöskään olisi yhtä myötämielisiä näin suurelle lainalle.
Santiago Bernabéun muutoshanke sai Real Madridin jäsenkokouksessa hyväksynnän 92 prosentin ääniosuudella. Velan ylärajaksi määriteltiin 575 miljoonaa euroa.
Uuden, kohennellun stadionin toivotaan tuovan seuralle vuotuiset 150 miljoonan euron lisätulot. Stadionvelkaa lyhennettäisiin suunnitelman mukaisesti 25 miljoonalla eurolla vuodessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois