Girona vei epävirallisen pokaalin Barcelonan nenän edestä – Barcan historiankirjoihin kaksi uutta nimeä
Kuva: Getty Images
Mestarien liiga keräsi suurimman huomion keskiviikkoiltana, mutta keskiviikkona pelattin myös pokaalista Espanjassa.
Kyseessä oli epävirallinen Katalonian Supercopa, jossa Barcelona kohtasi Gironan. Etenkin Barca oli liikkeellä hyvin varamiehistöllä. Lopulta Girona voitti ottelun kokeneen Cristhian Stuanin rangaistuspotkulla lukemin 1-0.
Barcelonan historiankirjoihin saatiin kaksi uutta nimeä. Tammikuussa hankitut Jean-Clair Todibo ja Moussa Wague pelasivat ensimmäisen ottelunsa Barcan edustusjoukkueessa. Virallista historiankirjamerkintää saataneen kaksikon osalta vielä odottaa, sillä Katalonian Supercopa on tyypillisesti rinnastettu harjoitusotteluihin. Näin ollen ottelutilastoja ei todennäköisesti merkitä virallisiin tilastoihin.
Todibo hankittiin Barcelonaan topparina, mutta keskiviikkona hän pelasi keskikentän pohjalla. Päävalmentaja Ernesto Valverde selitti ratkaisua lehdistölle.
– Tiesimme, että hän on aiemmin urallaan pelannut ajoittain keskikentän pohjalla. Halusimme nähdä hänet tositoimissa ja antaa hänelle minuutteja. On normaalia, että loppua kohden hän väsyi, kun ei ole pelannut pitkään aikaan. Hänelle alkoi myös tulla lihasvaivoja, Valverde sanoi.
[readmore from=Barcelona]
Ottelussa nähtiin myös Barcelonan tämän hetken lupaavimmaksi pelaajaksi tituleerattu Riqui Puig. 19-vuotias nuorukainen oli tyytyväinen peliaikaansa, joskin hän sai rajun taklauksen nilkkaansa.
– Lääkärit tekevät testejä, mutta uskon sen olevan pelkkä tälli, Puig sanoi lehdistölle.
– On hyväksi, että pääsen pelaamaan ykkösjoukkueen kanssa. Siinä pääsee pelaamaan pääsarjatason vastustajia vastaan.
Puig pelaa normaalisti Barca B:ssä, joka kilpailee kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”
- Real Madridille kirvelevä tappio putoajakandidaatin vieraana
- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”

- Hansi Flick patistaa Marcus Rashfordia nousemaan esiin
- Marca: Atlético Madrid on lähellä isoa siirtoa – pelaajan kanssa on jo sovittu