Vankilasta vapautunut La Liga -pelaaja kommentoi ensimmäistä kertaa tapaustaan
Kuva: Getty Images
Toño vapautui vankilasta viime viikolla.
Levanten laitapuolustaja oli ollut vankilassa kolmisen viikkoa epäiltynä muun muassa rahanpesusta, kiristämisestä ja rikollisjengiin kuulumisesta.
Toño kommentoi tiistaina ensimmäistä kertaa tapaustaan julkisesti seuran julkaisemassa haastattelussa.
– Nämä päivät ovat olleet kuin painajaista. Olin äärimmäisen onnellinen allekirjoittamastani jatkosopimuksesta ja sitten olinkin vankilassa ymmärtämättä asiasta mitään. Minulta riistettiin vapaus vain epäilyn vuoksi. Olen saattanut tehdä virheitä. Olen ihminen, johon voi luottaa ja en ole ajatellut muiden ajatusmaailmoja, Toño varmisti.
– Minun olisi pitänyt suojata itseäni enemmän. En ole osallisena missään rikollisjärjestössä tai pese rahaa. Se on pelkkää valetta ja aion todistaa sen. Haluaisin ensinnäkin kiittää seuraa, seurapresidenttiä, joukkuetovereitani ja kannattajia saamastani luotosta ja tuesta. Haluan sanoa heille, että luottakaa minuun. Todistan olevani syytön.
Toño on kuulunut kuluvalla kaudella Levanten ehdottomiin avainpelaajiin.
LUE MYÖS:
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa

- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa