La Ligan presidentti ehdolla Valioliigan toimitusjohtajaksi
Kuva: Getty Images
La Ligan presidentti Javier Tebas on ehdolla Englannin Valioliigan uudeksi toimitusjohtajaksi, kertoo Telegraph.
Vuodesta 2013 lähtien La Ligan johdossa toiminut Tebas, 56, on jo toinen nimi, joka on yhdistetty viime viikkoina Valioliigan pomon pestiin. Valioliiga tavoitteli tehtävään epäonnistuneesti kahden tv-yhtiön johtajaa, Discoveryn Susanna Dinnagea ja BBC:n Tim Davieta.
Welcome to Yorkshire -matkailuyhtiön toimitusjohtaja Sir Gary Verity on tiettävästi myös keskustellut Valioliigan kanssa toimitusjohtajan paikasta.
Viime vuonna Tebas solmi yhdysvaltalaisten promoottorien kanssa diilin, jonka tarkoitus oli viedä La Ligan otteluita pelattavaksi Pohjois-Amerikkaan. Barcelonan ja Gironan oli määrä pelata pääsarjaottelu Miamissa jo ensi kuussa, mutta Espanjan jalkapalloliitto esti aikeet. Ideaa vastustivat myös Espanjan ammattijalkapalloilijoiden yhdistys sekä kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.
Telegraphin mukaan Valioliigan nimeämiskomitea on pyytänyt jokaista sarjan 20 seuraa ehdottamaan mielestään hyviä kandidaatteja liigan toimitusjohtajan paikalle.
La Liga ilmoitti tiedotteessaan, että Tebasilla on yhä sopimus sen kanssa ja että hän on tyytyväinen tilanteeseensa Espanjassa.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Camp Nousta uutta tietoa
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä