Brasilialaisfloppi yhä kirjoilla Real Madridissa – ”On mahdollista, että palaan”

Real Madrid on hankkinut viime vuosina paljon nuoria lupaavia pelaajia. Kaikki heistä eivät ole onnistuneet nousemaan avainasemaan Santiago Bernabéulla ja yksi heistä on vuonna 2015 ostettu Lucas Silva, jonka useat ovat jo unohtaneet kuuluvan yhä Los Blancosiin.
Silva on ollut jo yli kaksi vuotta lainalla kotimaassaan Cruzeirossa ja viime aikojen otteet ovat jälleen antaneet lupauksia paremmasta.
– En onnistunut täällä [Cruzeirossa] ensimmäisellä kaudellani, mutta viime vuosi oli todella hyvä, koska pelasin säännöllisesti ja voitin pokaaleita. Se oli todella hyvä vuosi. Kaikista tärkein asia on se, että olen jälleen korkealla tasolla, Silva sanoi Marcan haastattelussa.
26-vuotias Silva uskoo, että hän voi lainan jälkeen vielä onnistua omistajaseurassaan.
– Olen motivoitunut ja tahdon pelata korkealla tasolla sekä voittaa pokaaleita. On ehdottomasti mahdollista, että palaan vielä Madridiin.
– Haluan kiittää Real Madridia kaikesta kuten ymmärryksestä. He ovat aina olleet kiinnostuneita urastani ja halunneet minun pelaavan. He ovat pitäneet hyvän huolen minusta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle