Painostaan kritisoitu PSG-pelaaja espanjalaisseuran julkistamistilaisuudessa – ”Se on pelkkää lihasta”
Kuva: Getty Images
Real Betis tiedotti viime viikolla lainanneensa Jesén PSG:stä loppukaudeksi riveihinsä.
Jesé oli jo viikonloppuna mukana Betisin kokoonpanossa Atlético-ottelussa, mutta ei päässyt kentälle. Betis julkisti Jesén uutena pelaajanaan tiistaina Villamarínilla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Jesé ei ole pelannut kuluvalla kaudella minuuttiakaan, sillä espanjalainen ei mahtunut PSG:ssä Thomas Tuchelin suunnitelmiin.
Jesén viimeisestä ottelusta on kulunut jo lähes vuosi. Hyökkääjän fyysinen kunto on siten herättänyt kysymysmerkkejä etenkin Betisin kannattajissa, mutta Jesé vakuutti olevansa hyvässä kunnossa.
– Olen kunnossa. Olen harjoitellut paljon kauden alusta saakka. Minulla oli polvivamma ja minun oli treenattava jalkani vahvaksi kuntosalilla suojellakseni polveani. Se on pelkkää lihasta, ei rasvaa, Jesé vastasi kysymykseen ulkomuodostaan.
– On normaalia, että ihmiset kyseenalaistavat minut, mutta minun sitoutuneisuutta he eivät voi kyseenalaistaa. Annan kaikkeni joukkueelle ja toivon, että asiat sujuvat hyvin. Haluan oppia virheistäni ja parantaa jatkuvasti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä