Ei valmentajanvaihdos urheilussa aina johda automaattisesti suunnanmuutokseen, vaan joskus se voi poikia mukanaan jopa kahta kauheamman sekasorron. Taikatemppu se ei ole, mutta onnistuessaan joukkueen pelitapa loksahtaa äkkiä uomiinsa ja pelaajat saavat itseluottamuksensa takaisin.

Jalkapallomaailma on kiinnittänyt huomiotaan viime aikoina vaikkapa Manchester Unitediin, joka alisuoritti alkukauden aikana pahemman kerran José Mourinhon johdolla, mutta kiitää kahdeksan ottelun voittoputkessa käskyttäjän vaihduttua Ole Gunnar Solskjaeriin.

Vastaavalla tavalla on piristynyt La Ligassa Athletic Bilbao. Perinteikäs baskiseura saavutti 14 ensimmäisestä ottelustaan ainoastaan 11 pistettä, ja joukkue tuntui jumiutuneen putoamisviivan alle. Se kukisti kauden avauksessaan San Mamésilla Leganésin, mutta sitten seurasi 3,5 kuukauden voitoton jakso, jonka päätteeksi valmentaja Eduardo Berizzo sai kenkää.

Uudeksi käskyttäjäksi nimettiin Gaizka Garitano, joka onkin saanut Athleticin lentämään. Seitsemästä pelistä on herunut 15 pistettä, eikä Athletic ole hävinnyt Garitanon alaisuudessa vielä peliäkään. Tai vieläkin komeammin sanottuna: se ei ole ollut näissä seitsemässä pelissä kertaakaan edes tappiolla. Kuinka olisikaan, kun takaiskumaalejakin on mennyt omiin vain kolme.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Final Athletic-Betis 1-0.

Gaizka Garitano se confirma como el mejor revulsivo en la historia liguera del Athletic.

26 puntos del Athletic en esta Liga:
11 puntos en 14 jornadas con Berizzo
15 puntos en 7 jornadas con Gaizka Garitano

Pedro Martin

@pedritonumeros
Descanso en Bilbao 1-0.

El Athletic de Gaizka Garitano nunca ha ido por detrás en el marcador en sus 7 partidos de Liga.

Vastaavaan seitsemän ottelun tappiottomaan putkeen Bilbao-pestinsä aluksi on pystynyt koko seuran pitkässä historiassa vain kolme miestä. Edellistä kertaakin saadaan hakea aina 1950-luvulta saakka.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Entrenadores sin derrotas en sus 7 primeros de Liga con el Athletic:
Pentland en 1929-30
Daucik en 1954-55
Gaizka Garitano en 2018-19

Sunnuntaina Athletic kukisti kotikentällään Real Betisin maalein 1-0. Pelin ainokaisesta osumasta vastasi Iker Muniain. Athleticin voittoa ei vienyt edes se, että joukkue pelasi viimeisen kymmenminuuttisen yhden pelaajan alivoimalla. Suihkuun komennettiin suoralla punaisella 29-vuotias Óscar de Marcos.

Mikään paha poika de Marcos ei varsinaisesti ole, sillä ulosajo oli miehelle vasta toinen uralla, joka kattaa 373 virallista peliä Athleticin paidassa. Viimeksi de Marcos oli ajettu ulos Santiago Bernabéulla vuonna 2012.

Pedro Martin

@pedritonumeros
De Marcos (roja directa) sufre ante el Betis su segunda expulsión en 373 partidos oficiales con el Athletic.

La primera fue por doble amarilla en el Bernabéu en 2012.

Tuoreimman voittonsa myötä Athletic on La Ligassa sijalla 11. Putoamisviivaan on etäisyyttä nyt kuusi pistettä, ja europeleihin oikeuttavaan kuudenteen sijaan enää viisi.