Sevillan päävalmentaja kommentoi ensimmäistä kertaa Álvaro Morata -huhuja

Sevilla on Estadio Deportivon ja COPE:n mukaan kiinnostunut hankkimaan tammikuun siirtoikkunan aikana Álvaro Moratan Fiorentinaan poistuneen Luis Murielin korvaajaksi.
Morata on jäänyt Chelseassa kuluvalla kaudella viime kauden tapaan varsin pienelle vastuulle odotuksiin nähden. Radioestadion mukaan Sevilla ja Chelsea neuvottelevat parhaillaan tammikuun lainasiirrosta.
Sevillan päävalmentaja Pablo Machín kommentoi ensimmäistä kertaa Morata-huhuja lehdistötilaisuudessaan perjantaina.
– Tarvitsemme pelaajia. Morata on loistava pelaaja. Hänen tilastonsa osoittavat sen. Kun minulle annetaan vaihtoehtoja, niin annan mielipiteeni. Minun on silti saatava kaikki irti pelaajista, jotka ovat Sevillassa tällä hetkellä, Machín kommentoi.
COPE:n mukaan Barcelonan Munir El Haddadi on ilmoittanut seuralleen, ettei aio solmia jatkosopimusta ja siirtyy ilmaiseksi kesällä Sevillaan. Machín ei ollut tietoinen asiasta.
– Loistava asia, jos näin todella on! En tiennytkään, että olemme hankkineet jo pelaajia ensi kaudeksi.
Sevilla on La Ligassa kolmantena ja kohtaa sunnuntaina kärkikamppailussa Atléticon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa