Bernabéulla pelattavaan Copa Libertadores -finaaliin valmistautuva Carlos Tévez kaksijakoisin miettein: ”Vaikeaa olla täällä”
Kuva: Getty Images
Copa Libertadoresin, eli Etelä-Amerikan seuramestaruusturnauksen finaalin toinen osa pelataan vihdoin ensi sunnuntaina. Sen areenaksi valikoitui Buenos Airesissa koettujen ongelmien jälkeen Madridin Santiago Bernabéu.
Argentiinalaisjätit Boca Juniors ja River Plate ovat saapuneet kaupunkiin, ja ensin mainitun pelaajisto puhui medialle Las Rozasissa läpi vietyjen harjoitusten jälkeen. Isoon rooliin nousi maailmalle tuttu konkari Carlos Tévez. Loppuottelun ratkaiseminen Madridissa jakaa 34-vuotiaan mietteet.
– Molemmille joukkueille on vaikeaa olla täällä. Vanhempien pelaajien on muitstutettava muita siitä, että olemme pelaamassa suurta finaalia, emmekä vain jotain kesän ystävyysottelua. Peliin keskittyminen on haastavaa.
Buenos Airesin verivihollisten kesken käydyt, joukkueisiinkin ulottuneet väkivaltaiset yhteenotot olivat lopulta syy siirtää ratkaisupeli kauemmas, Euroopan puolelle.
– Olemme kaikki kyllästyneitä väkivaltaan. Sen on jäätävä nyt pois, sen aika on ohi. Se, mitä tapahtuu kentällä, on merkittävää. On myös hyvä, että Espanjan poliisi on jo osoittanut, että se osaa olla kova häiriköille.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este