Manchester Unitedin entinen pelaaja itseluottavaisena – ”Minusta voi tulla supertähti”
Kuva: Getty Images
Toista kauttaan Real Sociedadissa pelaava Adnan Januzaj on kärsinyt polvivammasta syksyn aikana.
Polvivamma piti Januzaj’n sivussa pelikentiltä aina lokakuun loppuun saakka. Sen jälkeen belgialaislaituri on palannut takaisin Real Sociedadin kokoonpanoon ja on mahtunut jo neljästi peräkkäin avauskokoonpanoon La Ligassa.
23-vuotias Januzaj kertoi mietteitään Marcan haastattelussa ennen iltapäivällä pelattavaa Betis-ottelua. Januzaj jouduttiin ottamaan vaihtoon maanantain Celta-ottelussa, kun kivut palasivat polveen. Kyseessä ei ole kuitenkaan vakavampi vamma.
– Olen kunnossa. Maanantaina polveni oli jostain syystä hieman heikko ja väsynyt, joten päätimme välttää riskit. Minulla oli polvivamma neljän kuukauden ajan, enkä halua palata siihen aikaan enää, koska rakastan jalkapallon pelaamista. En halua olla enää poissa kentiltä, Januzaj totesi.
Januzaj muistetaan parhaiten Manchester Unitedin riveistä. Oikea laituri pelasi suurseuran riveissä 63 ottelua. Januzaj uskoo kykenevänsä nousemaan vielä kansainväliseksi supertähdeksi. Belgialaisen mukaan useat seurat ovat kiinnostuneita hänestä.
– Pitää paikkansa, että monet seurat keskustelevat agenttini kanssa, mutta olen sanonut hänelle, että olen todella tyytyväinen täällä Real Sociedadissa. Olen 23-vuotias ja minulle tärkeintä on saada peliaikaa ja nauttia jalkapallosta. Pidän tästä Real Sociedadissa vallitsevasta perhefiiliksestä.
– En huoli tulevaisuudestani tällä hetkellä. Minun on osoitettava, että olen todella hyvä pelaaja ja minusta voi tulla supertähti. Minulla on ominaisuudet siihen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Nyt se selvisi – Julian Alvarez teki valintansa!
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”
- Romano: Real Madrid osti 19-vuotiaan lupauksen keskikentälleen
- Marca: Tähtipelaaja jatkosopimukseen Atléticon kanssa