Barcelonan jättänyt Ranskan maajoukkuemies kertoo syyt lähdölleen: ”Hän todella sytytti liekin sisälläni”
Ranskan maajoukkueen laitapuolustaja Lucas Digne sanoo, ettei hänellä ollut aikomustakaan lähteä Barcelonasta kesällä.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun 25-vuotias Digne sai loistavan tarjouksen Englannista. Siitä hän ei voinut kieltäytyä.
– En oikeastaan suunnitellut lähteväni Barçasta, eivätkä he pyrkineet myymään minua. Puhuttuani Evertonin managerin Marco Silvan kanssa puhelimessa minulle tuli kuitenkin erityinen tunne, ison roolin ja peliaikaa halunnut Digne sanoo Goalin haastattelussa.
– Hän todella sytytti liekin sisälläni, ja ajattelin ”Vau, haluan todella pelata tässä seurassa ja tälle managerille”. Sitten menin keskustelemaan Barçan kanssa ja pyysin heitä päästämään minut pois. Muutaman keskustelukerran jälkeen he hyväksyivät, että se oli minun toiveeni. Olen kiitollinen siitä.
Digne myöntää, että Barcelonan paidassa pelaaminen oli hänelle unelma lapsuudesta lähtien.
– Joten kyllä, oli vaikeata lähteä, koska olisin voinut jatkaa mahtavaa elämää seurassa ja kaupungissa. Seura halusi minun jäävän.
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jalkapalloilijan traaginen kuolema johti poliisitutkintaan
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Barcelonan ja Real Madridin faneille ilouutinen
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Segundan onnettomuudesta pysäyttävä tieto
- Lehti: Barcelona asetti puolustajalleen hintalapun – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Toimittajan kysymys yllätti Hansi Flickin: ”On kiinnostavampaa puhua tappioista…”
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”