Entinen Real Madrid -pelaaja innostunut Barcelonan hankinnasta: ”Vaikuttaa niin hyvältä pelaajalta”

Real Madridin entinen keskikenttäpelaaja Michael Essien odottaa innolla sunnuntain El Clásicoa.
– Tietysti se on paras ottelu. Clásicossa pelaaminen on yksi urani unohtumattomimmista kohokohdista, kertoi Essien Omnisportin haastattelussa.
– Pelasin neljässä Clásicossa. Voitin kaksi ja pelasimme kahdesti tasan, en ikinä hävinnyt. Se on niin iso ottelu, ja koko maailma haluaa nähdä sen.
Barcelona ei ole ollut alkukaudella ehdottomasti parhaimmillaan, mutta joukkue on silti yhdeksän kierroksen jälkeen La Ligan piikkipaikalla.
Real Madridin kohdalla voidaan puhua jo jonkin asteisesta kriisistä, sillä Los Blancos on La Ligassa seitsemäntenä. Madrid päätti tiistaina viiden ottelun voitottoman putken, kun se päihitti tšekkiläisen Viktoria Plzeňin Mestarien liigan lohkovaiheessa 2-1.
Essienin mukaan Cristiano Ronaldon lähtö kesällä oli kova isku Real Madridille, mutta hän uskoo, että valkopaidat voivat poistua sunnuntain kamppailusta voittajina.
– Miksi eivät? Heillä on yhä tarvittavat pelaajat. Madrid on yhä yksi suurimmista seuroista maailmassa.
– Se on iso sääli, että Ronaldo lähti, mutta sellaista jalkapallossa voi sattua.
Essien on seurannut myös Barcelonan otteita ja erityisesti brasilialaispelaaja Arthurin edesottamuksia. Arthur, 22, liittyi Barcelonaan kesällä kotimaansa Grêmiosta, ja hän on toistaiseksi esiintynyt edukseen. Essienin mukaan Arthur ja kumppanit ovat pelanneet keskikentällä niin hyvin, että Barcelonan ei tarvitse ikävöidä edes seuraikoni Andrés Iniestaa, joka lähti viime kauden jälkeen japanilaiseen Vissel Kobeen.
– He hankkivat tämän nuoren brasilialaisen, hän vaikuttaa niin hyvältä pelaajalta. Heillä on yhä Ivan Rakitić ja Sergio Busquets, joten se on käytännössä sama asia kuin ennenkin.
– Iniestan poissaoloa ei juurikaan huomaa, ainakaan tällä hetkellä. Hänen lähtönsä oli sääli, mutta sekin on osa jalkapalloa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle