Real Madrid nappasi ensimmäisen voittonsa yli kuukauteen – luotsin työpaikka silti kysymysmerkkejä täynnä
Real Madrid voitti Bernabéulla Viktoria Plzenin Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannella kierroksella luvuin 2-1.
Peliesitys ei ollut kuitenkaan missään nimessä järin vakuuttava. Real Madrid hallitsi pelitapahtumia läpi kamppailun, mutta loppupeleissä tshekkiläisvieraat loivat ottelun aikana viisi loistavaa maalintekopaikkaa, josta yksi löysi tiensä Keylor Navasin selän taakse.
Real Madrid meni johtoon avausjakson alussa, kun Karim Benzema pääsi puskemaan pallon lähietäisyydeltä vieraiden verkkoon. Sergio Ramos oli puskenut pallon tolppaan muutamaa minuuttia aiemmin.
Viktorialla oli avausjaksolla ottelun parhaat paikkansa. Vieraat pääsivät kokeilemaan onneaan loistopaikoista, mutta heikot viimeistelyt pitivät Viktorian maalisarakkeen nollissa.
Real Madrid otti ottelua enemmän komentoonsa toisella jaksolla. Julen Lopeteguin miehistö hallitsi ottelua entistä enemmän ja loi maalipaikkoja. Marcelo vei Real Madridin kahden maalin etumatkalle päästyään nokikkain Viktoria-vahti Ales Hruskan kanssa. Brasilialainen nosti pallon komeasti Hruskan yli.
Viktoria kavensi ottelun vartti ennen päätösvihellystä Patrik Hrosovskyn osuman myötä, mutta sen lähemmäs vieraat eivät päässeet. Marcelo loukkasi jalkaansa ottelun lopussa ja joutui jättämään kentän.
Marca uutisoi ennen ottelua, että Lopetegui saattaa saada tämän ottelun jälkeen potkut, vaikka Madrid voittaiskin ottelun. Real Madridin tiistainen peliesitys jätti varsin paljon toivomisen varaa, joten saattaa olla, ettei Lopetegui ole Real Madridin peräsimessä viikonlopun Clásicossa.
Mestarien liigan tulokset tiistaina
AEK Ateena-Bayern 0-2 (0-0)
61’ 0-1 Javi Martínez
63’ 0-2 Robert Lewandowski
Ajax-Benfica 1-0 (0-0)
92’ 1-0 Noussai Mazraoui
Hoffenheim-Lyon 3-3 (1-1)
27’ 0-1 Bertrand Traoré
32’ 1-1 Andrej Kramaric
47’ 2-1 Kramaric
59’ 2-2 Tanguy Ndombélé
67’ 2-3 Memphis Depay
92′ 3-3 Joelinton
Shakhtar Donetsk-Manchester City 0-3 (0-2)
30’ 0-1 David Silva
35’ 0-2 Aymeric Laporte
70’ 0-3 Bernardo Silva
Real Madrid-Viktoria Plzen 2-1 (1-0)
11’ 1-0 Karim Benzema
55’ 2-0 Marcelo
78’ 2-1 Patrik Hrosovsky
AS Roma-CSKA 3-0 (2-0)
30’ 1-0 Edin Dzeko
43’ 2-0 Dzeko
50’ Cengiz Ünder
Young Boys-Valencia 1-1 (0-1)
26’ 0-1 Michy Batshuayi
55’ 1-1 Guillaume Hoarau
Manchester United-Juventus 0-1 (0-1)
17’ 0-1 Paulo Dybala
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde