Julen Lopetegui nimesi kokoonpanon illan otteluun – pari yllätystä mukana

Julen Lopeteguilla saattaa tänään olla viimeistä kertaa Real Madridin päävalmentajana.
Lopeteguin potkuista on puhuttu parin viime viikon ajan, sillä Real on kyntänyt nyt jo viisi ottelua putkeen ilman voittoa. Tänä iltana vastaan asettuu Mestarien liigan ottelussa Viktoria Plzen. Espanjalaismedian tietojen mukaan Realin on saatava ottelusta hyvä tulos, tai Lopetegui lähtee.
Nyt on jo tiedossa, millaisella kokoonpanolla Real lähtee illan peliin. 19 pelaajan ryhmässä ei ole suuria yllätyksiä, mutta pari pientä kylläkin.
Ensinnäkin, Lopetegui otti teinihyökkääjä Vinícius Júniorin mukaan. Viime kesänä 45 miljoonalla eurolla hankittu Vinícius on alkukauden pelannut lähinnä Real Madrid Castillan riveissä. Edustusjoukkueessa nuorukainen on saanut vastuuta 12 minuuttia.
Viníciuksen tieltä Lopetegui pudotti Dani Ceballosin. Keskikenttäpelaaja on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 11 ottelua. Peliminuutteja on kertynyt yhteensä 514.
[readmore from=Real-Madrid]
Ceballosin lisäksi kokoonpanosta pudotettiin myös toppari Jesús Vallejo, vasen pakki Sergio Reguilón ja keskikenttämies Marcos Llorente. Nämä kaikki olivat odotettuja ratkaisuja, sillä Reguilón ja Llorente ovat tällä kaudella pelanneet kumpikin vain yhdessä ottelussa – Vallejo ei yhdessäkään.
Lopeteguin teknisten päätösten lisäksi Realilta puuttuu illan ottelusta Dani Carvajal, joka potee pohjevammaa.
Real Madridin ja Plzenin välinen ottelu alkaa kello 22 Suomen aikaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- La Liga -kauden alku saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan – riippuu Real Madridista ja Atléticosta