Espanjan A-maajoukkuedebytantti ei meinannut uskoa Englanti-tappiota – ”Kolme yritystä ja kolme maalia”

Espanja koki eilisiltana ensimmäisen tappionsa Luis Enriquen aikakaudella. Englanti haki Nations Leaguen neljännellä kierroksella vierasvoiton Sevillasta luvuin 3-2.
Espanjan A-maajoukkuedebyyttinsä eilen tehnyt Jonny ei meinannut uskoa sitä, miten Englanti voittonsa nappasi. Englannilla oli avausjaksolla kolme maalintekopaikkaa ja vieraat rokottivat jokaisesta.
– Tiesimme, että jos he aiheuttavat meille vaarallisia tilanteita, ovat ne vastahyökkäyksistä. Heillä oli kolme yritystä ja tekivät niistä kolme maalia, Wolvesissa Atléticosta lainalla pelaava Jonny päivitteli ottelun jälkeen.
– On sääli, ettei toinen maalimme tullut aiemmin. Olen joka tapauksessa tyytyväinen siihen, että olin debyytissäni avauskokoonpanossa, mutta pitää ottaa huomioon kollektiivinen esityksemme, se on tärkeää. Ottelu on ohi ja nyt minun on tehtävä paljon töitä palatakseni tänne.
Jonny siirtyi Celtasta Atléticoon kesällä, mutta seura lainasi laitapuolustajan välittömästi Wolvesiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi