Lähde: La Ligassa nähdään pian ensimmäiset valmentajapotkut – tässä korvaajaehdokkaat
Kuva: Getty Images
La Ligassa ei olla nähty kahdeksan kierroksen aikana vielä ensimmäisiä valmentajapotkuja. Asia on kuitenkin muuttumassa – sarjan perinteitä kunnioittaen.
AS:n ja huescalaismedioiden mukaan Huesca on antamassa potkut päävalmentajalleen Leo Francolle. Sarjanousija Huesca on sarjan viimeisellä sijalla kerättyään kahdeksasta ottelusta vain viisi pistettä. Mukaan mahtuu yksi voitto, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota.
Pesti Huescan päävalmentajana on 41-vuotiaan Francon valmentajauran ensimmäinen. Seura teki lehdistön mukaan eilen maanantaina päätöksen siitä, että luotsille etsitään korvaajia.
AS:n mukaan Huesca on miettinyt uudeksi päävalmentajakseen muun muassa Pepe Meliä ja Fran Escribáa. Mel valmensi viimeksi Deportivoa, josta sai kenkää viime kauden alussa. Escribá luotsasi edellisen kerran Villarrealia, josta sai niin ikään potkut viime kaudella seitsemän kierroksen jälkeen.
Lehti kertoo Escribán olevan tällä hetkellä Huescan suosikki Francon korvaajaksi. Francon potkut saattavat varmistua tänään tiistaina.
LUE MYÖS:
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan

- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta