Atlético isännöi viikonloppuna Eibaria La Ligan neljännellä kierroksella.

Diego Simeonella on käytössään näillä näkymin vain 13 edustusjoukkueen kenttäpelaajaa ottelussa, sillä loput ovat loukkaantuneina ja pelikiellossa. Punaisen kortin Vigossa saanut Stefan Savic on pelikiellossa ja on sivussa siten viikonloppuna.

Uusin loukkaantunut on Santiago Arias, joka olisi ollut ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa viikonloppuna. Arias mursi Kolumbian A-maaottelussa kylkiluunsa ja palasi takaisin Madridiin. Ariasin ja Savicin lisäksi sivussa Eibar-ottelusta ovat Nikola Kalinic, Juanfran ja Vitolo.

Marcan mukaan Simeone aikoo peluuttaa normaalisti keskikentällä operoivaa Thomasia oikeana laitapuolustajana Eibar-ottelussa.

Arias saapui Atléticoon kesällä PSV:stä noin 11 miljoonalla eurolla. Arias valittiin viime kaudella Hollannin pääsarjan parhaaksi pelaajaksi.