Atléticolta toinenkin pelaajahankinta samalle päivälle – lainataan aluksi Valioliigaan

Atlético Madrid teki keskiviikkona melkoisen värväyksen, kun se kiinnitti riveihinsä Portugalin maajoukkuepelaaja Gelson Martinsin (lue uutinen). Martinsin sopimuksessa oli tiettävästi 60 miljoonan euron ulosostohinta, mutta sopimus purettiin edellisen seuran Sporting Lissabonin ultrien hyökättyä seuran harjoituksiin. Näin ollen Atlético näki tilaisuutensa tulleen ja nappasi Martinsin ilmaiseksi.
Martins ei jäänyt kuitenkaan päivän ainoaksi Atlético-hankinnaksi. Seura tiedotti myös päässeensä Celta Vigon kanssa sopimukseen 24-vuotiaan laitapuolustajan Jonny Castron siirrosta. Castro allekirjoitti pitkän, vuoteen 2024 saakka ulottuvan sopimuksen, mutta ensi kaudeksi hänet lainataan Valioliigan nousseeseen Wolverhamptoniin.
#AúpaAtleti
Nuoresta iästään huolimatta Jonny on pelannut jo 221 virallista ottelua Celta Vigon edustusjoukkueessa. Otteluista 183 on La Liga -pelejä ja 12 Eurooppa-liigan taistoja. Jonnyn tehot otteluissa ovat viisi maalia ja 12 maalisyöttöä. Viime kaudella Jonny pelasi 40 ottelua, ollen sivussa vain kahdesta Celta Vigon pelistä.
Vaikka Jonny onkin oikeajalkainen, on hän pelannut tavallisimmin vasempana laitapuolustajana. Tosin myös oikealla laidalla tai keskustassa pelaaminen onnistuu.
Jonny on voittanut euroopanmestaruudet Espanjan paidassa niin alle 19-vuotiaiden kuin alle 21-vuotiaiden EM-turnauksissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan
- Valioliiga-seuran omistajat ostivat Espanyolin – yli 100 miljoonan euron kauppa

- Virallista: Barcelona hankki ruotsalaislahjakkuuden