Luka Modric arvosteli kahta MM-finaalin tuomiota – ”Paras joukkue ei aina voita”

Real Madridin Luka Modric saavutti Venäjän MM-kisoissa suuria asioita.
Keskikenttäpelaaja johdatti Kroatian kapteenina loppuotteluun Ranskaa vastaan ja pokasi kisojen parhaan pelaajan palkinnon Kultaisen pallon.
Maailmanmestaruus meni kuitenkin Ranskalle, eikä Modric osannut vielä antaa arvoa henkilökohtaisille saavutuksille.
Finaali oli Kroatian historian ensimmäinen.
– Tottakai pidän tunnustuksista, mutta olisin halunnut voittaa MM-kisat. Muutaman päivän päästä juhlimme tätä saavutusta. Se on suuri saavutus, mutta nyt se tuntuu katkeralta, Modric kommentoi AS:lle.
Modricia jäi kaivelemaan myös Ranskan toiseen maaliin johtanut rangaistuspotku. Pallo vietiin pilkulle videotarkastuksen jälkeen Ivan Perisicin käsivirheestä.
Myös Ranskan ensimmäistä maalia edeltänyt vapaapotku puhutti. Modricin mielestä Antoine Griezmannia ei rikottu tilanteessa.
– En nähnyt rangaistuspotkua, mutta Perisic sanoi minulle, ettei se ollut tahallista. Muut sanoivat samaa. Ensimmäisessä maalissa emme tehneet rikettä. Se vaikuttaa. Hallitsimme Ranskaa vastaan ja sitten tuli rangaistuspotku.
– Me ansaitsimme enemmän, mutta paras joukkue ei aina voita. Siksi jalkapallo on maailman paras laji.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- Barcelona vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?

- La Liga alkaa tuntien kuluttua, pelaajia ei saada rekisteröityä – ”Sarjamme on naurunaihe”
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen