Mitä kummaa? Kimi Räikkönen saa potkut jos Cristiano Ronaldo siirtyy Juventukseen?
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo ja Kimi Räikkönen. Kaksi tunnettua ja kovapalkkaista urheilijaa, joista toinen voi saada potkut toisen vuoksi.
Ronaldo on lehtitietojen mukaan siirtymässä Real Madridista Juventukseen. Ihan edullisesta kaupasta ei ole kyse. Juve joutuu maksamaan siirtosummineen ja palkkoineen Ronaldosta ja Ronaldolle yhteensä arviolta noin 220 miljoonaa euroa. Juventuksen oma kassa ei operaatioon välttämättä riittäisi, eikä seura välttämättä pystyisi toteuttamaan kauppaa talouden reilun pelin säännön puitteissa.
Juventuksen pelastukseksi on koitumassa Agnellin perheen bisnesimperiumi. Agnellin perhe omistaa holding-yhtiönsä kautta muun muassa Juventuksen ja autojätti Fiatin, joka taas omistaa muun muassa Ferrarin.
Lehtitietojen mukaan Fiat on tulossa rahoittamaan Ronaldo-kauppaa niin, että käytännössä Fiat maksaisi suuren osan Ronaldon palkasta sponsorisopimukseksi verhottuna. On uumoiltu, että Ronaldosta tulisi Ferrarin mainoskasvo.
Ferrarillekaan ponnistus ei ole ihan pieni, joten jostain muualta pitäisi säästää. Ja nyt kuvaan astuu Kimi Räikkönen. Räikkösen sopimus on kallis, eikä hänen uransa ole enää nousukiidossa. Nyt olisi sopiva aika vaihtaa Räikkönen edullisempaan kuljettajaan ja allokoida Räikkösen palkka Cristiano Ronaldon palkaksi.
Ferrarin hyvin tunteva F1-toimittaja Leo Turrini kertoo, että kuvio, jossa Ronaldo siirtyisi Juventukseen ja Räikkönen saisi samalla Ferrarilta potkut, on ihan realistinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé ei harjoitellut, kun Real Madrid valmistautui Bayern-otteluun
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”