Barcelona-flopiksi tituleerattu pelaaja kerää kehuja maajoukkueessa – ”Emme ikinä epäilleet häntä”
Kuva: Getty Images
Kolumbian A-maajoukkueen päävalmentaja José Pekerman vakuuttaa luottavansa toppari Yerry Minaan, jolla on alla vaikea kauden puolikas Barcelonassa.
Mina, 23, siirtyi Barcelonaan tammikuussa brasilialaisesta Palmeirasista, mutta pääsi pelaamaan katalonialaisten paidassa keväällä vain kuudesti. Kolumbialaispuolustaja oli Barcelonan avauksessa La Ligassa neljässä pelissä, joista Barça voitti vain yhden.
Kauden viimeistä edellisellä kierroksella Mina oli avauksessa, kun Barcelona hävisi yllättäen Levantelle 4-5, mikä päätti katalonialaisten 43 ottelun tappiottoman putken La Ligassa.
Vaikeasta keväästä huolimatta Mina sai kutsun Kolumbian maajoukkueeseen, joka taistelee jatkopaikasta Venäjän MM-kisoissa. Hän katsoi ensimmäisen lohkopelin penkiltä, mutta pääsi Puolaa vastaan avaukseen ja kiitti vastuusta puskemalla maalin 3-0-voittoon päättyneessä ottelussa.
Maajoukkueluotsi Pekermanin mukaan Mina on reagoinut hyvin haasteeseen kehnon kauden jälkeen.
– Hän ei pelannut (Barcelonassa) sillä tasolla, johon olimme tottuneet. Uskon, että häneen vaikutti koko joukkueen kehno ottelu. Barcelona päästi monta maalia joukkuetta vastaan, joka ei yleensä tee niin paljon maaleja, sanoi Pekerman FourFourTwon mukaan viitaten Levante-peliin.
– Olen varma, että ne olivat vaikeita aikoja hänelle. Me emme ikinä epäilleet häntä tai hänen kykyjään. Uskon, että hänestä tulee vielä yksi maailman parhaista puolustajista, hänellä on valtava potentiaali.
– Tietysti hän tarvitsee tukea seuraltaan ja joukkuekavereiltaan. Hänen on sopeuduttava Barcelonaan. Olen vakuuttunut, että Yerry tulee tekemään vielä hienoja asioita.
LUE MYÖS:
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!