Ennakko: Avaako Espanja voittotilinsä MM-kisoissa? Vastustajaa luotsaa Real Madridin ex-päävalmentaja

Vuoden 2010 maailmanmestari Espanja lähtee suursuosikkina MM-kisojen B-lohkon otteluun, vaikka vastustaja Iran johtikin lohkoa ensimmäisen ottelukierroksen jälkeen. Kamppailu potkaistaan käyntiin Kazanissa tänä iltana kello 21 Suomen aikaa.
Espanja aloitti kisaurakkansa viime viikon viihdyttävällä 3–3-tasapelillä Portugalia vastaan. Kärkipelaaja Diego Costa osoitti kahdella maalillaan olevansa avauskokoonpanon paikan arvoinen.
Eniten puhetta tuon ottelun jälkeen on riittänyt maalivahti David de Gean ympärillä. Mies päästi Cristiano Ronaldon kudin helposti taakseen, mutta valmennusjohto luottaa häneen edelleen kuin vuoreen.
Nähtäväksi jää, onko laitapuolustaja Dani Carvajal jo pelikunnossa ja mukana avauksessa. Nacho pelasi kuitenkin puolustuslinjan oikealla laidalla vakuuttavasti Portugalia vastaan.
Keskikenttäpelaaja Andrés Iniestan mukaan joukkue on jo jättänyt taakseen päävalmentaja Julen Lopeteguin potkut. Tällä hetkellä kaikki keskittyminen on tulevassa ottelussa.
– Ottelu Portugalia vastaan ei ollut helppo, ja joukkue osoitti tietävänsä, mitä se tekee, Iniesta huomauttaa.
– En halua kuitenkaan lopettaa siihen, ja meidän on jatkettava samaan malliin. Iran-ottelusta ei tule helppo, mutta jos voitamme, olemme erittäin hyvissä asemissa.
Iniestan mukaan puolustuspelaamisessa ei ole ongelmia, vaikka edellisessä pelissä verkko heilui kolme kertaa.
– Puolustuksellisesti meillä on hyvä blokki, ja koko joukkueen on tehtävä töitä tasapainon löytämiseksi. Meiltä löytyy joitakin maailman parhaita pelaajia. Unelmana on voittaa MM-lopputurnaus uudestaan. Olemme tietoisia siitä, kuinka vaikeata se on, mutta meidän on keskityttävä pieniin askeliin ja peliin Irania vastaan.
Real Madridin ex-valmentajan Carlos Queirozin luotsaama Iran kukisti avauspelissään Marokon osin onnekkaasti 1–0. Kyseessä oli maan ensimmäinen voitto MM-lopputurnauksessa sitten vuoden 1998, jolloin Yhdysvallat kaatui 2–1.
Samalla päättyi aasialaisten ikävä putki MM-kisa-areenoilla. Maanosan joukkueet olivat pelanneet peräti 12 ottelua perätysten ilman voittoa.
– Meillä ei ole supermiehiä kuten Espanjalla, mutta me pystymme tekemään superasioita. Se on huolenani, että pelaajani menevät kentälle keskittyneinä ja positiivisella asenteella, sanoo Queiroz.
– Iscon, (Marco) Asension ja Iniestan kaltaisista pelaajista ei ole mitään muuta sanottavaa. Jos yksi heistä ei pelaa, toinen pelaa.
Espanjan mahdollinen avauskokoonpano: David de Gea; Jordi Alba, Sergio Ramos, Gerard Piqué, Nacho; Sergio Busquets, Thiago Alcântara , Andrés Iniesta, Isco, David Silva; Diego Costa
Lähteet: Fifa, Marca
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi