Ville Kuusinen selostaa lauantaina Mestarien liigan loppuottelun paikan päältä Viasatille. Futisääni tunnelmoi suoraan Kiovan lehtereiltä, kun kilpailun kaksi viime kertaa voittanut Real Madrid saa haastajakseen Valioliigassa vähintään kelvollisen kauden uurastaneen Liverpoolin.

Suosikkiselostaja Kuusinen ounastelee, ettei kahden hyökkäävän joukkueen välinen ottelu ratkea varsinaisella peliajalla.

– Itselläni on vahva fiilis, että jatkoaika vähintään nähdään, ehkä jopa pilkut. Heittäisin tulosvetoon 2-2, Kuusinen sanoo LaLiiga.comille.

Madridilaisten puolustus ei ole vakuuttanut häntä. Liverpoolin kärkipää on osoittanut tällä kaudella tulivoimaisuutensa, ja siksi ei olisikaan yllätys, jos Mohamed Salah ja kumppanit onnistuisivat ohittamaan Keylor Navasin Los Blancosin maalilla.

– Realista paha sanoa mitään, fokus on niin selkeästi ollut Mestarien liigassa, joten liigaesityksiin ei kannata liikaa keskittyä. Huolen aihe on se puolustus: Bayern kaatui välierässä huonoon viimeistelyyn. Salah-FirminoMané osuu kyllä paikoista, jos niitä saa. Marcelon selusta on taatusti yksi paikka, johon (päävalmentaja Jürgen) Klopp pyrkii iskemään.

– Real on silti suosikki, kliseisesti kokemuksen avulla. Zinédine Zidane ei ehkä ole maailman paras valmentaja, mutta täydellinen rooliinsa Realissa. Hän on ansainnut pelaajien kunnioituksen ja se galacticojen kohdalla tuntuu toimivan. Voitonnälkä on Madridissa edelleen valtaisa.

Real Madrid kaatoi Saksan mestarin Bayern Münchenin välierissä yhteismaalein 4-3. Liverpool kukisti omassa välieräparissaan AS Roman niin ikään vain yhden maalin erolla 7-6

Siihen Kuusinen vakaavasti luottaa, että Ukrainassa on tiedossa mahtava jalkapalloilta.

– Käy pelissä mitä tahansa, odotan upeaa spektaakkelia. Ainekset maalirikkaalle illalle on olemassa, Kuusinen kertoi.

Mestarien liigan loppuottelu Real Madrid-Liverpool näkyy lauantaina 26.5. suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja osoitteessa viaplay.fi. Ville Kuusisen selostaman finaalin studiolähetys alkaa klo 21, itse ottelulähetys 21.40. Loppuottelun parhaat palat ovat katsottavissa osoitteessa viafree.fi.