Pureeko Real Madridia oma koira James Rodríguez? Seuralla huonoja muistoja vastaavista tilanteista
Kuva: Getty Images
Real Madrid ja Bayern München kohtaavat keskiviikkona Allianz Arenalla Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa.
Ottelupari tulee olemaan erikoinen James Rodríguezille, joka on edelleen käytännössä Real Madridin pelaaja. Hän pelaa Bayern Münchenissä parhaillaan kahden vuoden lainasopimuksella. Kaupan toki uskotaan muuttuvan lähitulevaisuudessa pysyväksi.
Real Madrid on aikaisemminkin kohdannut Mestarien liigassa pelaajia, jotka ovat tavalla tai toisella kuuluneet osittain heille.
Kaudella 2003-04 AS Monaco yllätti Real Madridin kilpailun neljännesvälierissä. Madridilaiset johtivat ensimmäistä osaa jo 4-1, mutta Santiago Bernabéulta lainassa ollut Fernando Morientes teki vielä 4-2-kavennusosuman. Morientes osui myös toisessa osassa, jonka AS Monaco voitti 3-1. Yhteismaalit menivät siis 5-5, mutta Morientesin tekemän vierasmaalin seurauksena madridilaisseura lähti laulukuoroon.
Tuoreempi tapaus tapahtui kaudella 2014-15. Real Madrid oli myynyt Álvaro Moratan Juventukseen, mutta seuralla oli häneen vielä takaisinosto-optio, jonka se lopulta käyttikin. Sitä ennen Morata teki maalin sekä ensimmäisessä että toisessa osaottelussa, kun Juventus pudotti madridilaiset Mestarien liigan välierissä yhteismaalein 3-2.
James on pelannut tällä kaudella 21 Bundesliiga-ottelussa. Hän on tehnyt kuusi maalia ja antanut kymmenen maaliin johtanutta syöttöä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta