Barcelona Nuorten Mestarien liigan finaaliin – välierässä Man City nurin yhdeksän maalin trillerissä

Barcelona on edennyt UEFA Youth Leaguen eli Nuorten Mestarien liigan finaaliin.
Välierässä Barcelonan U19-joukkue kaatoi Manchester Cityn trillerimäisessä ottelussa lukemin 5-4. Carles Pérez vei Barcelonan johtoon jo 10. minuutilla. Joel Latibeaudiere tasoitti yhdeksän minuuttia myöhemmin, mutta 23. minuutilla Barcelona johti taas, kiitos Álex Colladon osuman.
Heti seuraavalla minuutilla City nousi taas tasoihin, tällä kertaa Lukas Nmechan osumalla. 31. minuutilla Ricard Puig vei Barcelonan jo kolmannen kerran johtoon, ja tällä kertaa johto piti loppuun saakka.
36. minuutilla Cityn Lorenzo González ajettiin toisen varoituksen myötä suihkuun, joten Barcelona sai pelata vajaan tunnin ylivoimalla. Pérezin toinen osuma ja Alejandro Marqués maali veivät Barcelonan tauolle 5-2-johdossa.
Peli oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi, sillä City kavensi ensin 3-5:een ja viisi minuuttia ennen täyttä aikaa 4-5:een. Sen lähemmäs joukkue ei kuitenkaan yltänyt, joten Barcelona finaaliin.
Tämä on viides kausi, kun Nuorten Mestarien liigaa pelataan. Barcelona voitti kilpailun heti ensimmäisellä kaudella 2013/14. Nyt joukkue on finaalissa toista kertaa. Loppuottelussa vastaan asettuu Chelsea, joka kaatoi omassa välierässään Porton rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3-2. Chelsea on voittanut turnauksen kahdesti aiemmin.
Finaali pelataan jo tulevana maanantaina kello 18 Suomen aikaa.
Nuorten Mestarien liigan välierät
Manchester City-Barcelona 4-5 (2-5)
0-1 Carles Pérez (10.)
1-1 Joel Latibeaudiere (19.)
1-2 Ález Collado (23.)
2-2 Lukas Nmecha (24.)
2-3 Ricardo Puig (31.)
Ulosajo, Lorenzo González, Man City (36.)
2-4 Carles Pérez (42.)
2-5 Alejandro Marqués (44.)
3-5 Rabbi Matondo (70.)
4-5 Lukas Nmecha (85.)
Chelsea-Porto 3-2 rp. (1-1)
1-0 Daishawn Redan (29.)
1-1 Diogo Queiros (40.)
1-2 João Mario (80.)
2-2 Joshua Grant (86.)
3-2 Juan Familio-Castillo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan
- Valioliiga-seuran omistajat ostivat Espanyolin – yli 100 miljoonan euron kauppa

- Virallista: Barcelona hankki ruotsalaislahjakkuuden