AS Roma -valmentaja pettynyt tuomariin ja omaan joukkueeseensa – ”Emme edes tajunneet mitä tapahtui”
AS Roma joutui lähtemään synkissä tunnelmissa kotiin Camp Noulta eilen illalla.
Barcelona voitti italialaisvieraansa Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osassa maalein 4-1. Kaksi ensimmäistä osumaa kirjattiin Roman omiksi maaleiksi.
Ottelun jälkeen Roman päävalmentaja Eusebio Di Francesco soimasi sekä tuomaria että omiaan.
– Barcelona on niin vahva joukkue, että he eivät tarvitse ylimääräistä apua. Nyt he saivat sitä sekä meiltä että tuomarilta, Di Francesco sanoi.
[readmore from=Barcelona]
– Me pelasimme hyvän ottelun, mutta teimme kohtalokkaita virheitä. Emme voi sysätä vastuuta muille. En voi syyttää pelaajia huonosta asenteesta. Me löysimme itsemme 0-3-tappioasemasta, emmekä tajunneet mitä oli tapahtunut.
– Me olimme naiiveja ja ajoittain liian hitaita. Meidän olisi pitänyt lukea tiettyjä tilanteita paremmin. Maaleja on tehtävä, kun paikkoja syntyy. Meidän on oltava kliinisempiä, koska Barcelona ei anna armoa.
– Voin vain sanoa, että me pakotimme Barcelonan pelaamaan huonosti. Emme halunneet vain antaa heille pallonhallintaa.
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui