Cristiano Ronaldo pyrki sovittelemaan veronkiertosyytteitään – 3,8 miljoonaa ei kelvannut syyttäjälle
Kuva: Getty Images
Jalkapallon supertähdet ja veronkierto. Tuttu teema viime vuosien ajalta, ja erityisen kiinteästi liitettynä Espanjan La Ligaan.
Omat sotkunsa on ollut monilla megatähdillä Lionel Messistä lähtien, ja jota kuinkin tuoreimpana tapauksena syytettyjen penkille on istutettu Real Madridin Cristiano Ronaldo.
Portugalilainen on vakuutellut toistuvasti omantuntonsa olevan puhdas. Nyt hän kuitenkin pyrki löytämään sovun verottajan kanssa. Cristiano Ronaldon veroviranomaisille tarjoama summa oli kuitenkin niin pieni, ettei se syyttäjälle kelvannut.
– Cristiano ei tarjonnut avointa shekkiä tehdäkseen käsittelystä lopun, vaan riittämätöntä summaa vaatimuksiin nähden, nimetön lähde kertoi AS:lle.
AS:n tietojen mukaan pelaajan asianajaja José Antonio Choclán tarjosi Ronaldon nimissä 3,8 miljoonaa euroa sekä lausunnon, jonka mukaan Ronaldo tunnustaa syyllisyytensä. Näin hän halusi välttyä oikeusprosessilta.
Summa on kuitenkin kaukana veroviranomaisten vaatimista rahasummista. Syyttäjän mukaan Cristiano Ronaldo on jättänyt maksamatta veroja 14,77 miljoonan euron arvosta. Summaa vaaditaan tilitettäväksi kokonaisuudessaan, sakkoineen päivineen. Sakkojen myötä vaatimus kohoaa 25,69 miljoonaan euroon.
AS kertoo myös, että Cristiano Ronaldo sai sysäyksen osasumman tarjoamiseen siitä, että veroviranomaiset vaativat tiettävästi Xabi Alonsolle kahdeksan vuoden vankeustuomiota 4,9 miljoonan euron veronkierrosta. Samalla Ronaldo tulee myöntäneeksi syyllisyytensä jo pelkällä maksamisella.
Avoin shekki voisi oikeuskäsittelyyn väistämiseen johtaakin, mutta AS:n lähteet kiistävät tällaista osoitetun. Sen sijaan Ronaldon tarjoama summa on ”täysin riittämätön”. AS:n haastattelemat asiantuntijat lisäsivät, että ”vankilassa on ihmisiä, jotka ovat jättäneet maksamatta 125 000 euroa”.
Ronaldon tapausta hoitava valtionsyyttäjä Edmundo Bal Francés tunnetaan ”kovana ja tinkimättömänä miehenä, joka ei koskaan tyydy sovitteluratkaisuihin”.
Siitä, eteneekö Cristiano Ronaldon veronkiertosyyte oikeuskäsittelyyn, päätetään ensi perjantaina. Jos näin käy, asian kulku on yksinkertainen. Jos Real Madrid -ässä voittaa, hän vapautuu kaikista syytöksistä. Jos hän taas häviää, on myös ehta vankeusrangaistus mahdollinen.
Kummassakin tapauksessa hävinneellä osapuolella on joka tapauksessa oikeus valittaa päätöksestä. Ylemmänkin oikeusasteen tuomion on määrä tulla 15. kesäkuuta mennessä, eli juuri MM-kisojen alkua ennen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?