Valioliigasta lainalla oleva hyökkääjä: Haluan jäädä Sevillaan ensi kaudeksi
Kuva: Getty Images
Sandro Ramírez vakuutti monet seurat viime kaudella, kun hän teki 30 pelaamassaan La Liga -ottelussa 15 osumaa ja antoi 5 maalisyöttöä. Málagan epäonneksi hyökkääjän sopimuksessa oli vain 6 miljoonan euron ulosostoklausuuli, joten oli selvää, että joku isompi seura tulee nappaamaan hänet.
Ottajia oli useita, mutta lopulta englantilaisseura Everton vei voiton. 22-vuotiaan Sandron päätöstä ei voi pitää nappivalintana, sillä Valioliigassa hän pääsi kentälle vain kahdeksassa sarjaottelussa ja maalitili jäi kyseisessä kilpailussa avaamatta.
Tammikuussa hän palasi kotimaahansa lainalle Sevillan riveihin ja nyt Sandro kertoikin, että haluaisi jäädä seuraan pidemmäksi aikaa.
– Haluaisin jäädä [Sevillaan] ensi kaudeksi. Tämä on selvä asia minulle, Sandro kertoi SFC TV:lle.
– Tämä on kilpailullinen ja vaativa seura. Minun tulee keskustella Evertonin kanssa suunnitelmistani, sillä haluan jatkaa täällä nykyisen lainasopimukseni jälkeenkin.
– Pukukoppimme on todella yhtenäinen. Ilmapiiri saa olon tuntumaan miellyttävältä ja se antaa halua harjoitella kovaa joka päivä. Se on tärkeää minulle. Olen yllättynyt, kuinka lämpimästi minut on otettu vastaan heti saapumisestani asti. Nyt minun tulee vain voittaa valmentajan luottamus, jotta voin nousta avauskokoonpanoon.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Nyt se selvisi – Julian Alvarez teki valintansa!
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”
- Romano: Real Madrid osti 19-vuotiaan lupauksen keskikentälleen
- Marca: Tähtipelaaja jatkosopimukseen Atléticon kanssa