Atlético ratkaisi otteluparin jo avausosassa – Saúlilta nähtiin huima osuma
Kuva: Getty Images
Atlético voitti Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa kotikentällään Lokomotivin luvuin 3-0.
Isäntien maaleista vastasivat Saúl, Diego Costa ja aivan loppuhetkillä Koke.
Atlético hallitsi kamppailua läpi ottelun. Lokomotiv tyytyi odotetusti iskemään vastaan ja antamaan suosiolla pallonhallinnan Atléticolle.
Atlético nappasi johtoaseman 20 minuutin pelin jälkeen. Saúl sai pelivälineen haltuunsa keskiympyrän tienoilla, kuljetti hieman eteenpäin ja laukoi isännät johtoon komealla kaukolaukauksellaan noin 30 metristä.
Lokomotiv ei saanut ainuttakaan laukausta maalia kohti ensimmäisellä jaksolla.
Costa vei Atléticon kahden maalin etumatkalle toisen jakson alussa. Griezmann laukoi kohti vieraiden maalivahtia, josta pallo kimposi Costalle. Espanjalaishyökkääjä sai iskettyä pallon vaikeasta asennosta verkkoon.
Ottelun loppuhetkillä Juanfran nousi laidaltaan ja syötti boksiin nousseelle Kokelle, joka laukoi pallon maaliin epäonnistuneesta vedostaan huolimatta.
Debyyttinsä Atléticon maalilla tehnyt Axel Werner ei kohdannut kamppailussa ainuttakaan vetoa maaliaan kohti ja pelasi siten nollapelin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun