Tuhlasiko Barca toistasataa miljoonaa ongelmapelaajaan? – Ousmane Dembélén elämäntavat huolestuttavat
Kuva: Getty Images
120 miljoonaa euroa, ja mahdollisina bonuksina vielä 30 miljoonaa päälle. Niin valtavan summan Barcelona tiettävästi maksoi Borussia Dortmundille 20-vuotiaasta Ousmane Dembéléstä Neymarista saamillaan 222 miljoonalla.
Nuoren ranskalaisen debyyttikausi La Ligassa on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin helppo. Reisivamma pakotti Dembélén jo syyskuussa turkulaisen Sakari Oravan leikkauspöydälle ja yli kolmen kuukauden sairauslomalle. Tammikuussa koitti toinen vamma, ja yhteensä nämä kaksi loukkaantumista ovat pitäneet laiturin sivussa 27 Barcelonan ottelusta.
Vaan ei elo vammoista toipumisenkaan jälkeen ole ollut yhtä hymyä. Yhteensä Dembélé on pelannut Barcelonan peliasussa vasta 10 ottelussa, kirjauttaen tililleen vasta 395 peliminuuttia. Täyden ysikymppisen hän on pelannut vasta kerran, ja maalitili Barcelonassa on kokonaan avaamatta. Toki puhutaan hyvin nuoresta pelaajasta, mutta jonkun mielessä on saattanut käydä jo sana ”floppi” – ainakin muhkeaan hintalappuun suhteutettuna.
Roskaruokaa, laiskottelua ja valvottuja öitä
Nyt Cadena SER -radiokanava kertoo, että Barcelonassa ollaan tyytymättömiä joihinkin Dembélén päivittäisiin elämäntapoihin. Ja se jos mikä on huolestuttava signaali. Yksi näistä vääristä elämäntavoista on ranskalaisen epäterveellinen ravitsemus. Bildin mukaan Dembélé rakastaa rasvaista pikaruokaa ja ennen kaikkea grillaamista. Nuorukainen tilasi tiettävästi seuralta butaanikaasupullon pihaansa grillaamista varten. Barcelona kuitenkin kieltäytyi Dembélén toiveesta ja lähetti tämän kotiin kaasupullon sijasta kokin, jonka pitäisi valmistaa Dembélélle terveellistä ruokaa. Myös seuran lääkäri ja fysioterapeutti ovat tehneet pelaajan luo kotikäyntejä edistääkseen tämän kuntoon pääsemistä. Myöskään Dembélén harjoitusmotivaatio ei vakuuta. Hän muutti Espanjaan jo valmiiksi keskenkuntoisena lintsattuaan kesällä Dortmundin treeneistä siirtotoiveensa läpi puskeakseen. Ahkeruus on kuitenkin edelleen puutteellista eikä Dembélé ole tehnyt tarpeeksi juoksuharjoituksia. Tätä hän on selitellyt liian kuumilla olosuhteilla. Sunnuntain Atlético-ottelussa saaga sai jälleen erikoisen lisämausteen. Barcelonan luotsi lähetti vaihtopenkillä istuskelleen Ousmane Dembélén lämmittelemään, mutta käskyä kentälle ei koskaan kuulunut. Tämä saattoi johtua siitäkin, että hyppelyn, venyttelyn tai spurttien sijaan Dembélé tyytyi lähinnä seisoskelemaan kentän laidalla viitisen minuuttia. AS:n mukaan Cadena Ser epäilee Dembélén loukkaantumisalttiuden olevan seurausta liian raskaasta ravinnosta ja huonosta fyysisen kunnon ylläpidosta. Dembélén kerrotaan viihtyvän myös turhan hyvin Barcelonan yöelämässä. Henkisellä puolellakaan ei ole helppoa. Dembélén vanhemmat erosivat äskettäin eikä hän tule kovin hyvin juttuun pelikaveriensa kanssa – maanmiehiään Samuel Umtitia ja Lucas Dignea lukuun ottamatta. Jäämme odottamaan, pääseekö Dembélé vielä tällä kaudella täyteen kuntoon ja esittelemään osaamistaan, vai tuoko vasta ensi kausi uuden alun.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa