Kiinalaisseurat kalastivat espanjalaisvesillä – nämä pelaajat jäivät haaviin
Kuva: Getty Images
Kiinan Superliiga tekee parhaansa kasvaakseen uskottavaksi ja kilpailukykyiseksi jalkapallosarjaksi. Pikkurahasta ei Kiinan futiksessa tule ihan heti pulaa, ja milläs sitä uskottavuutta paremmin saisi kuin eturivin pelaajilla.
Kaukoitään on virrannut pelaajia ja etenkin valmentajia jalkapallomaailman huipulta jo aiempina vuosina aina Carlos Tévezistä ja Hulkista Fabio Capelloon ja Felipe Scolariin. Eikä trendi ota taittuakseen.
Kiinan valttina siirtomarkkinoilla on, että sen talven siirtoikkuna sulkeutuu selvästi Euroopan suursarjoja myöhemmin. Toisin sanoen tänään keskiviikkona. Huhuja uusista Kiinaan lähtijöistä ei ainakaan ole liikkeellä, joten on aika katsastaa, ketkä pelaajat La Ligan pölyt karistivat jaloistaan.
Kaikkiaan La Ligasta siirtyi Kiinaan talven aikana seitsemän pelaajaa. Tuoreimmat lähtijät saatiin maanantaina, kun Atlético Madrid myi Yannick Carrascon ja Nico Gaitánin Dalian Yifangiin. Molempien seurojen toimintaa rahoittaa yhteinen sponsori Wanda. 24-vuotiaasta Carrascosta Atlético kuittasi tiettävästi 30 miljoonaa euroa ja Gaitánista 18 miljoonaa. Carrasco nostaa Kiinassa AS:n tietojen mukaan 10 miljoonan euron vuosipalkkaa.
Jo aiemmin talven aikana Atléticosta lähti samaan suuntaan Augusto Fernández. Beijing Renhe maksoi Fernándezista 4,5 miljoonaa euroa.
Maailmanlaajuisesti tunnetuin Espanjasta Kiinaan siirtynyt pelaaja on Javier Mascherano, joka lähestyy vääjäämättä jo uransa päätöstä. Kaksinkertainen Mestarien liiga -voittaja matkasi Hebei Fortuneen 5,5 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Villarreal ja Las Palmas puolestaan menettivät ruodustaan ehdottoman eturivin pelaajansa. Molempien johtotähtien uusi osoite oli Beijing Guoan. Massiiviset siirtosummat toki lohduttanevat hieman. Villarreal nettosi Cedric Bakambusta 37 miljoonaa euroa ja Las Palmas Jonathan Vierasta 23 miljoonaa euroa.
Vähäpätöinen ei ollut Getafenkaan menettämä pelaaja, sillä Juan Cala on ollut joukkueen keskuspuolustuksessa tärkeä palanen. Lyhyen sopimuksen tehnyt Henan Jianye maksoi Calasta Getafelle 1,5 miljoonaa euroa, mutta puolustaja palannee ensi kaudeksi takaisin Espanjaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Haastattelu: Lucas Bergströmin joukkueessa nousi kohu – näin suomalaisvahti kommentoi
- Robert Lewandowskista iso paljastus
- Lamine Yamal ulos Espanjan ryhmästä
- Atletico Madrid siirtymässä amerikkalaisomistukseen
- Taas yksi Real Madrid -pelaaja lasaretin puolelle: Thibaut Courtois on loukkaantunut
- Tiedote: Real Madridin luottopelaaja on satuttanut itsensä – faneille uutinen saattaa olla hyväkin
- Lionel Messi teki yllätysvierailun Camp Noulle – lähetti paljonpuhuvan viestin Barcelonan kannattajille
- Barcelona-hyökkääjällä parempi tilastonoteeraus kuin Neymarilla
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Taas yksi Real Madrid -pelaaja lasaretin puolelle: Thibaut Courtois on loukkaantunut
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lionel Messi teki yllätysvierailun Camp Noulle – lähetti paljonpuhuvan viestin Barcelonan kannattajille
- Atletico Madrid siirtymässä amerikkalaisomistukseen
- Tiedote: Real Madridin luottopelaaja on satuttanut itsensä – faneille uutinen saattaa olla hyväkin
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Barcelona-hyökkääjällä parempi tilastonoteeraus kuin Neymarilla
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia