Huippuvalmentaja Lionel Messistä: ”FIFA:n ei tulisi antaa hänen pelata”
Kuva: Getty Images
Muun muassa Portugalin maajoukkuetta ja Real Madridia urallaan valmentanut Carlos Queiroz onnistui luotsaamaan Iranin ensi kesän MM-kisoihin.
Maa on samassa lohkossa Portugalin, Espanjan ja Marokon kanssa, joten arpaonni ei ollut paras mahdollinen. Yksi asia arvonnasta sai kuitenkin Queirozin onnelliseksi: hän ei joudu kohtaamaan Lionel Messin tähdittämää Argentiinaa.
Brasilian MM-kisoissa 2014 Iran oli lähellä venyä tasapeliin Argentinaa vastaan, mutta Messi teki 1-0-voittomaalin lisäajalla.
– Olen aina sanonut, että Messi on poikkeuksellinen pelaaja. Hän ei ole tästä maailmasta. Jos hän olisi ihminen, hänellä ei olisi ollut sitä taianomaista hetkeä siinä ottelussa, Queiroz muisteli vuoden 2014 tapahtumia.
– En yleensä pidä häviämisestä, mutta sen tappion jälkeen en tuntenut oloani negatiiviseksi. Kun jotain niin taianomaista tapahtuu, tietää, että jalkapallolla menee hyvin ja näiden asioiden takia kyseessä on yksi parhaista urheilulajeista katsoa.
– Se hetki oli vielä entistäkin erityisempi, kun maalin teki pelaaja, jonka FIFA:n ei tulisi antaa pelata ennen kuin on todistettu jotenkin, että hän on oikeasti ihminen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin