Kiinaan myyty Belgian maajoukkuemies: ”Haluan mukaan MM-kisoihin”
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid tiedotti maanantaina myyneensä Yannick Ferreira Carrascon ja Nico Gaítanin Kiinaan yhteensä noin 40 miljoonalla eurolla (uutinen).
Erityisesti kulmakarvoja nostatti Carrascon lähtö kaukoitään, vain 24-vuotiaana. Carrasco on Belgian maajoukkueen vakiomiehiä ja hän on väläytellyt Atléticossa ajoittain todella näyttävillä maaleillaan ja pätevillä esityksillään.
Vaikka urheilullisesti Kiinaan muutto on askel taaksepäin, uskoo Carrasco yhä mahdollisuuksiinsa päästä mukaan Belgian MM-joukkueeseen tulevana kesänä.
[readmore from=Carrasco-Yannick]
– Päätin lähteä Atléticosta aloittaakseni uuden seikkailun Dalian Yifangissa. Liityn siellä Wandan, Atléticon yhteistyökumppanin projektiin. Tunnen Wandan jo ja tiedän, että se on päättynyt investoida kiinalaiseen jalkapalloiluun, Carrasco kertoi siirtonsa syistä itse julkaisemassaan tiedotteessa AS:n mukaan.
– Ryhmän urheilullinen projekti teki minuun vaikutuksen. Kiinan pääsarja on nousussa, työolosuhteet ovat erinomaiset ja infrastruktuuri moderni. Pelin taso nousee kausi kaudelta.
– Se, että olen kauempana Euroopasta, ei tarkoita, ettenkö haluaisi MM-kisoihin. Teen kaikkeni näyttääkseni valmentajalle, että olen valmis osallistumaan Venäjän MM-turnaukseen Red Devilsin kanssa, Carrasco jatkaa.
Atléticosta tuttu sponsori Wanda ei ole ainoa Carrascon tuttu Kiinassa, vaan myös muiden huippupelaajien läsnäolo vaikutti miehen päätökseen.
– Yhdessä Hulkin, Ezequiel Lavezzin, (valmentaja) Fabio Capellon ja totta kai ystäväni Axel Witselin voin vaikuttaa tämän jalkapallohullun maan pelin kehitykseen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi