Barcelona myy Camp Noun nimen sponsorille – ehdokkaita muutamia ja hinta mieletön
Kuva: Getty Images
Barcelona uudistaa koko Camp Noun aluetta. Siihen tarvitaan rahaa. Rahaa saadaan myymällä stadionin nimi sponsorille.
Camp Noun kapasiteettia kasvatetaan ja stadion muun muassa katetaan seuraavan neljän vuoden aikana. Samalla Barcelona uudistaa Camp Noun vieressä olevaa sisähallia ja rakennuttaa Barça B:lle uuden stadionin sekä Camp Noun viereen uusia toimisto- ja palvelutiloja. Koko projektiin on budjetoitu noin 550 miljoonaa euroa.
Barcelonalla ei moisia rahoja ihan käteisenä ole, joten jostain on saatava rahoittaja. Camp Noun nimen uskotaan olevan lähes 300 miljoonan euron arvoinen. Siksi nimi myydään jotakuinkin eniten tarjoavalle.
– Beko oli viimeisin sponsori, jonka kanssa teimme jatkosopimuksen. Seuraavaksi hoidetaan stadionin nimikauppa, seuran puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu sanoi Bloombergin haastattelussa.
– Espai Barça [yllä kuvailtu projekti] tarkoittaa stadionin kokonaisvaltaista remontoimista, mutta myös Barcelonan kaupungin uudistamista, koska saamme uuden areenan.
– Tässä on kaksi tai kolme yhtiötä, joiden kanssa käymme neuvotteluja. Kumppanimme kustantaa todennäköisesti noin puolet investoinnista.
– Yksi seuran tavoitteista on ansaita rahaa jokoa vuosi – tietysti – koska meidän on sijoitettava se raha takaisin pelaajiin ja kiinteistöihin.
LUE MYÖS:
- Sarjanousija menetti johtonsa lopussa – painajaismainen ennätys lähestyy
- AS: Jude Bellingham ja Real Madrid sopivat jatkosta
- Javier Tebasin puheista nousi kohu – Real Madrid vaatii eroamaan
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- Jadon Sancho saattaa siirtyä Espanjaan – näin seurapomo kommentoi
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- Näin Vinícius kommentoi pitkää pelikieltoaan
- Agentti kertoi miksei Nico Williams siirtynyt Barcelonaan
- SER: Real Madrid ja Barcelona haluavat saman pelaajan
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Real Madrid valitti Viníciuksen pelikiellosta – nyt tuli päätös
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- Onko tässä syy Viníciuksen heikkoon vireeseen? Kulissien takaa paljastui hurjia väitteitä
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
- El Mundo: Real Madrid huolissaan Viníciuksesta
- Sky: Jadon Sancholle yllätystarjous La Ligasta – siirto Espanjaan vireillä