Espanjassa paniikki europelin alla vierasultrien takia – kouluja suljettu, mellakkapoliiseja kaduilla

Baskimaalla pelätään hulinoita ja rajuja yhteenottoja. Athletic Bilbao isännöi tänään Eurooppa-liigassa klo 22.05 alkaen venäläistä Moskovan Spartakia. Pelättyjen venäläisultrien saapuminen on kylvänyt jo päiviä ennen ottelua Bilbaoon paniikkia, ja kaduilla partioivat mellakkapoliisit.
Venäläishuligaanit lukeutuvat tätä nykyä Euroopan pelätyimpiin ja etenkin Spartakin ultrat ovat luoneet kaaosta suosikkijoukkueensa vieraspeleissä ympäri mannerta. Yksi sivujuonne Spartakin ultrien saagaan saatiin jo aiemmin tänään Saksasta, kun kesän 2016 EM-kisoista lähtien etsintäkuulutettu venäläismies pidätettiin.
Kyseinen huligaani löi Marseillessa metalliputkella englantilaista kannattajaa sillä seurauksella, että rusikoinnin kohde osoittain halvaantui. Yli puolitoista vuotta pakoillut venäläinen oli matkalla Bilbaoon, ja nyt häntä voi odottaa Ranskassa 15 vuoden vankeustuomio (lähde: Sky Sports).
Yhden ääriväkivaltaisen miehen pidätys ei kuitenkaan mieliä Bilbaossa rauhoittele. Päinvastoin. Bilbaoon uskotaan saapuneen 800 venäläistä, väkivaltaan valmista radikaalia. Hulinointia on kaupungissa nähty jo eilen.
– He ovat äärinationalistisia, rasisteja ja kamppailulajien eksperttejä. He eivät ole pelkkiä skinheadeja vaan puolisotilaallisia, Baskimaan poliisista Ertzaintzasta kommentoitiin AS:lle.
Poliisi uskoo, että Bilbaoon saapuvat venäläiset ovat hyvin valmistautuneita tappelemaan. Ultrat edustavat ryhmiä nimeltä ”Gladiators Film’96” ja ”Fratria”. Huligaanit eivät ole välttämättä alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena, vaan pyrkivät kylvämään pelkoa ympäristöönsä.
Spartak-fanien luoma kaaos on niin vaikuttava, että San Mamés-stadionin läheisyydessä olevat koulut ovat päättäneet peruuttaa iltapäivätoimintansa. Lasten vanhemmille on lähetetty viestejä, etteivät nämä toimittaisi silmäteriään koululle.
Stadionille on saapumassa 800 ultran lisäksi 1 700 ”rauhallista” Spartakin kannattajaa. Yhteensä 2 500 lipunhaltijan lisäksi Bilbaoon tulleita on kuitenkin paljon enemmänkin. Hulinoihin on pyritty vastamaan 500 baskimaan poliisilla ertzainalla, 100 paikallispoliisin edustajalla sekä 200 Athleticin yksityisellä turvamiehellä. Lisäksi ilmassa pörrää helikopteri.
– Minne panen nyt kaikki pöytäni ja tuolini, etteivät ne vaaralliset henkilöt tuhoa niitä, eräs stadionin lähellä sijaitsevan baarin omistaja kysäisee huolestuneena.
Athletic Bilbao voitti otteluparin avausosan Moskovassa maalein 3-1.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi