Sopupeliskandaali ravistelee Espanjan jalkapalloa – 31 pidätettyä, yli 50 ottelua tutkinnassa
Kuva: Getty Images
Espanjan jalkapalloa ravisuttaa poikkeuksellisen laajamittainen sopupeliskandaali. Manipulaatiota epäillään tapahtuneen peräti 51 pelissä viimeisten kahden ja puolen kauden aikana.
AS:n tietojen mukaan Espanjan poliisi on jo pidättänyt 31 henkilöä vyyhtiin liittyen. Poliisi on myös takavarikoinut ”merkittäviä rahasummia”, joita ottelumanipulaatioilla on voitettu. Pidätetyistä pelaajista tunnetuin on 35-vuotias Jonan García, joka pelasi vuosina 2003-2005 37 pääsarjaottelua Athletic Bilbaossa.
Sopupelivyyhtiä on tutkittu viime maaliskuulta lähtien. Pääepäiltyjä on viisi. Vilpin takana on laaja organisaatio ja sen pääasialliset rahoittajat ovat Kiinan kansalaisia. ”Operatiivisesssa johdossa” on toiminut kaksi entistä espanjalaista ammattilaisjalkapalloilijaa.
Manipulaatioiden onnistumiseksi kiinalaisrahoittajat vaativat, että sopupelin kohteena olevasta joukkueesta olisi taivuteltava osallistumaan vähintään viisi pelaajaa.
Barca B:n 12-0 -voitto odotetusti listalla
Sanomalehti El Confidencial julkisti tiistaina listan 51 ottelusta, joita epäillään manipuloiduiksi. Listalla on mukana myös Real Madridin ja Barcelonan reservijoukkueiden ottelu – kuuluisampana näistä Barca B:n 12-0 -voitto Eldensestä. Tämän ottelun kohdalla hälytyskellot soivat välittömästi. Tutkinnan kohteena olevista otteluista 10 pelattiin kaudella 2015-2016, 26 viime kaudella ja 15 kuluvan kauden ensimmäisellä puolikkaalla. Suurin osa peleistä on Espanjan kolmannen sarjatason Segunda B:n otteluita, mutta joukossa on myös neljännen sarjatason pelejä sekä cup-kilpailu Copa Federacionin pelejä. Rikollista voittoa näistä otteluista on tehty ensisijaisesti aasialaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Vetoa on lyöty ottelun lopputuloksen lisäksi muun muassa taukotuloksesta ja maalien syntyajoista. Kulmapotkujen tai varoitusten määrästä ei alasarjaottelujen osalta vetoa voi lyödä.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi

- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi