Avasiko PSG-voitto Real Madridin padot? – ”Ainakin pieni painolasti on pudonnut”
Kuva: Getty Images
Real Madrid otti keskiviikkona tärkeän kotivoiton ranskalaisesta PSG:stä Santiago Bernabéulla. Pariisilaisryhmä kaatui 3-1-lukemin Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
Isäntien sankari oli kukapa muu kuin portugalilaistähti Cristiano Ronaldo, joka iski joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia.
Sunnuntaina Los Blancos ja Ronaldo palaavat jälleen sarjapelien pariin, kun joukkue vierailee La Ligassa kahdeksantena majailevan Real Betisin luona. Joukkueiden kauden avauskohtaaminen sarjassa päättyi Betisin 1-0-vierasvoittoon syyskuussa.
Viasatin selostaja Tuomas Virkkunen uskoo sarjanelosena olevan Real Madridin lähtevän sunnuntain peliin vapautuneempana kuin aikoihin PSG-voiton myötä.
– Painetila on ollut varsinkin Zizoulla (päävalmentaja Zinédine Zidane) niin kova viimeiset kuukaudet, että nyt paljon hypetetyn PSG-ottelun lopputuloksen myötä varmasti ainakin pieni painolasti on pudonnut häneltä ja koko joukkueelta, Virkkunen sanoo Laliiga.comille.
Madridilaisnippu ei taistele enää liigansa mestaruudesta, kun arkkivihollinen Barcelona on jo 16 pistettä edellä. Virkkunen muistuttaa, että pelattavaa valkopaidoilla kuitenkin riittää.
– Ottaen huomioon, että La Ligan mestaruus on mennyt, ei sellaista ylimääräistä painetta tule sieltäkään. Mutta toki iso peli tämäkin, koska Mestarien liigaan on pakko selviytyä. Paineitta ei toki voi lähteä, mutta itseluottamustaso ja rentous ovat varmasti parantuneet PSG-pelin myötä.
Real Betis-Real Madrid näkyy sunnuntaina 18.2. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja osoitteessa viaplay.fi kello 21.40 alkaen. Ottelun parhaat palat ovat nähtävissä osoitteessa viasport.fi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”