PSG-leiri raivoissaan tuomaritoiminnasta – puheenjohtaja: ”Herätkää nyt, tämän on loputtava!”

PSG:ssä ei sulatettu eilisen Real Madrid -ottelun tuomariratkaisuja.
Real voitti Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisen osaottelun maalein 3-1. Kovin montaa kyseenalaista tuomiota ottelussa ei nähty. Ehkä suurin vaikutus oli Toni Kroosin kaatumisella rangaistusalueella aivan ensimmäisen jakson lopussa. Tilanteessa oli kontakti, mutta se oli melko pieni. Erotuomari Gianluca Rocchi vei pallon pilkulle, ja Cristiano Ronaldo tasoitti pelin 1-1:een.
PSG-leirissä hermostuttiin myös viheltämättömästä rangaistuspotkusta, kun pallo osui Sergio Ramosin käteen. Tilanteessa Ramosin käsi oli normaalissa peliasennossa, joten pilkkua ei todennäköisesti olisi pitänytkään viheltää. Lisäksi pariisilaisia sapetti paitsioksi vihelletty hyökkäys, josta Kylian Mbappé olisi päässyt hyviin asemiin.
– Tulos ei ollut reilu. Mielestäni me olimme parempia ensimmäisellä puoliajalla. Meillä oli maalipaikkamme, mutta teimme virheitä, PSG:n puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifi sanoi AS:n mukaan.
– Mbappén tilanne liputettiin paitsioksi, vaikkei se sitä ollut. Tuomarin päätökset maksoivat meille paljon. Tuomari auttoi Madridia.
– En jaksa toistaa tätä joka kerta. Viime vuonna oli ihan sama juttu Barcelonan kanssa, nyt näin tapahtui Real Madridia vastaan. Tämän on loputtava.
– Kaksi keltaista korttia, joita ei olisi pitänyt tulla. Paitsiovihellyksiä, vaikka tilanteet eivät olleet paitsioita. Herätkää nyt. En sano, että hävisimme tuomarin takia, mutta nämä pienet yksityiskohdat auttavat Real Madridin kaltaista suurseuraa.
– Pelaajat pelkäävät taklaamista, koska tuomari vain odottaa että pääsee näyttämään keltaista tai punaista korttia. Sitä hän halusi tehdä, ja tämä ei todellakaan ole hyväksi eurooppalaiselle jalkapallolle. UEFA:n on tehtävä asialle jotain.
”Jos tuomari olisi ollut tasapuolisempi…”
Samoista asioista puhisi myös päävalmentaja Unai Emery.
– Minulle sanottiin, että siellä oli Ramosin käsivirhe. En nähnyt sitä, mutta näin minulle sanottiin. Jos se oli pilkun paikka, tuomarin olisi pitänyt se viheltää, Emery sanoi lehdistölle.
– 1-1-tilanteessa he saivat etua tuomarin hyvin kyseenalaisista ratkaisuista. Me olimme parempia pallollisessa pelissä, kontrolloimme ottelua ja haimme toista maalia. Kyseenalaiset tuomariratkaisut päästivät heidät mukaan.
– Madrid voi tehdä tuhojaan nopeilla tilanteenvaihdoilla. Jos olisimme olleet kliinisempiä ja jos tuomarin ratkaisut olisivat olleet tasapuolisempia, olisimme voineet saada tästä tasapelin tai jopa voiton.
[readmore from=Real-Madrid]
Sekä Al-Khelaifi että Emery olivat sitä mieltä, että PSG voi vielä kääntää otteluparin edukseen Pariisissa.
– He ovat suosikkeja, koska he ovat hallitsevia mestareita ja he ovat voittaneet turnauksen kolme kertaa neljällä viime kaudella. Mutta kyllä meillä taso riittää heidän lyömisekseen, Emery sanoi.
– Meidän on nyt ajateltava seuraavaa 90-minuuttista. Me pelaamme kotonamme, omalla stadionillamme, omien kannattajiemme edessä. Uskon, että voimme edetä jatkoon. Teemme kaikkemme yltääksemme puolivälieriin. Siitä tulee hyvin vaikeaa Madridille, Al-Khelaifi pyöritteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa