Espanjan toisen sarjatason Segundan lauantaisessa kärkiottelussa Cadiz-Real Oviedo nähtiin iso tuomarivirhe. Erotuomari Pulido Santana näytti Real Oviedon keskikenttäpelaaja David Rochalle suoraa punaista korttia, kun ottelusta oli pelattu 35 minuuttia. Näin vierasjoukkue joutui noin tunniksi alivoimalle.

Jutun videon hidastuksesta näkyy, että Rocha pelaa tilanteessa palloa eikä edes osu Cadizin pelaajaan. Yleisen mielipiteen mukaan taklaus ei ollut edes varoituksen arvoinen, joten ulosajo oli armottoman kova tuomio.

Ottelu oli ulosajohetkellä tilanteessa 0-0. Oviedo siirtyi vielä 55. minuutilla 1- 0-vierasjohtoon Miguel Linaresin maalilla, mutta viimeisellä 20-minuuttisella Cadiz nousi 2-1 -voittoon. Kotijoukkueelta maalinteossa onnistuivat Alberto Perea ja Servando.

Pelin panokset olivat todella suuret, sillä molemmat joukkueet taistelevat kiivaasti noususta La Ligaan. Cadiz on voiton myötä sarjassa kakkosena (47 pistettä), toisen suoran nousijan paikalle. Real Oviedo on kolme pistettä vähemmän keränneenä kolmantena ja siten menossa nousukarsintoihin. Viisi seuraavaa joukkuetta ovat tosin vain kolmen pisteen sisällä Oviedosta.

El Desmarquen mukaan Real Oviedo aikoo anoa ulosajon ja siitä seuraavan automaattisen pelikiellon kumoamista. Lauantain loppuotteluun anomus ei kuitenkaan vaikuta.

Segundaa johtaa Huesca viiden pisteen erolla ennen Cadizia.