Valencia veti viime hetken vesiperän siirtomarkkinoilla – katseet suunnattu jo kohti kesää
La Ligassa kolmantena oleva Valencia etsi viimeiseen saakka vahvistusta siirtomarkkinoilta, mutta jäi lopulta siirtoikkunan viimeisenä päivänä tyhjin käsin. Haussa oli ennen kaikkea oikea laitalinkki, mutta sellaista se ei onnistunut löytämään.
– Jonkun pelaajan löytäminen on hankalaa. Kentän keskustaan ei tule ketään, mutta olisi parempi, jos löytäisimme jonkun, joka voisi pelata monella pelipaikalla, Valencia-luotsi Marcelino kertoi keskiviikkoaamuna suunnitelmistaan AS:lle.
Aiemmin tammikuussa Valencia oli tosin vahvistunut Atlético-laina Luciano Viettolla ja Francis Coquelinilla. Lisäksi edustusjoukkueeseen nostettiin omista reserveistä huippulupaus Ferrán Torres ja Toni Lato.
Valencia taistelee vielä kevään aikana Copa del Reyssä sekä La Ligassa, jossa sen päämäärä on pysyä neljän parhaan joukossa ja selvitä ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Pelaajamarkkinoilla katseet on käännettävä jo kohti ensi kesää.
Yksi tärkeimpiä tavoitteita on taivutella PSG myymään lainapelaaja Goncalo Guedes. 21-vuotias portugalilainen on pelannut todellisen läpimurtokauden, ja Valencia pitäisi miehen enemmän kuin mielellään.
Seurassa on lainalla kaksi muutakin pelaajaa, joiden jatkoa myös ensi kaudelle harkitaan. Inter-laina Geoffrey Kondogbian sopimuksessa on 25 miljoonan osto-optio ja Luciano Vietton sopimuksessa on 13,5 miljoonan optio.
Valencia kohtaa torstai-iltana Camp Noulla Copa del Reyn välierien avausosassa Barcelonan.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde