Saako Barcelona käännettyä haastavan tilanteen cupissa voitoksi? – ”Sen verran laadukas ryhmä”

FC Barcelona lähtee torstai-illan kotiotteluunsa poikkeuksellisesta tilanteesta.
Blaugrana on takaa-ajaja Copa del Reyn puolivälierien toisessa osaottelussa Espanyolia vastaan. Viikko sitten pelattu avausosa päättyi Espanyolin 1-0-voittoon Oscar Melendon 88. minuutilla tulleella maalilla.
Kaikesta huolimatta La Ligaa suvereenisti johtava Barça lähtee illan otteluun suurena ennakkosuosikkina, uskoo viime kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Åtvidabergs FF:ssä pelannut Pekka Lagerblom.
– Kyllä nyt luulen, että se tuosta kuitenkin kääntyy Barçalle. Ensimmäinen peli päättyi kuitenkin vaan 1-0. Siinä mielessä en usko, että Barcelona häviää tai tippuu. Sen verran laadukas ja intohimoinen ryhmä, että he varmasti haluavat voittaa sen (cupin) pystinkin kauden päätteeksi, Lagerblom arvioi.
Tällä kaudella toinen espanjalaisjätti Real Madrid ei ole haastanut Barcelonaa La Ligan mestaruudesta. Los Blancosin ero sarjajohtajaan on 20 kierroksen jälkeen huimat 19 pistettä, vaikka Zinédine Zidanen luotsaamalla ryhmällä on toki peli vähemmän pelattuna katalonialaisiin nähden.
Realin vaikea kausi on tullut yllätyksenä keskikenttämies Lagerblomille.
– Mitä nyt muutamia pelejä olen tuossa nähnyt, muun muassa kun Villarreal voitti 1-0, niin kyllähän siinä näkyi, että vähän ehkä heilläkin konsepti on sekaisin. Vaikka on pelimiehiä iso rivi, ehkä siinä ei ole löytynyt tällä kaudella sitä yhteistä säveltä, mikä on ollut heillä parina viime kautena.
– Tuollaiset pienet epäonnistumiset voivat nakertaa, vaikka ovatkin tuon tason pelaajia. Mutta luulen, että heidän kelkkansa alkaa kääntymään ja he tulevat keräämään pisteitä, Lagerblom povaa.
Copa del Reyn puolivälierien toinen osaottelu FC Barcelona-Espanyol näkyy torstaina 25.1. suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja osoitteessa viaplay.fi kello 22.25 alkaen. Ottelun parhaat palat ovat nähtävissä osoitteesta viasport.fi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelona oli kiinnostunut Real Madridin entisestä maalivahdista: ”Näin sen hienona mahdollisuutena”
- Real Madrid ilmoitti päätöksensä cup-finaalista kohuillan päätteeksi – ”Jalkapallon arvoja tulee vaalia”
- Real Madrid esitti härskin vaatimuksen ennen cupin Clásico-finaalia – Espanjan jalkapalloliitolta jyrkkä vastaus: ”Me emme tanssi kenenkään seuran pillin mukaan”
- Barcelona-pelaaja varoittaa nuoria tupakoinnista – ”Älkää tehkö niin kuin minä tein”
- Marc-André ter Stegen palaa – Barcelona julkisti Copa del Reyn finaalin kokoonpanon
- Real Madridin veteraanipuolustaja lähenee paluuta – tähtäimessä seurajoukkueiden MM-turnaus
- Barcelonalle jäämässä hylkiön kanssa luu käteen
- Atlético Madrid ottanut yhteyttä Tottenhamiin – kiinnostunut kahdesta pelaajasta
- Carlo Ancelotti hermostui Endrickin tempusta: ”Tämä ei ole mitään teatteria!”
- Sport: Barcelona-legenda sai valmennuspestin neljän vuoden tauon jälkeen

- Real Madridin keskikenttäpelaajan kausi ohi