Euroopan jalkapalloliitto UEFA listasi sivuilleen 50 pelaajaa, joiden se uskoo olevan vuoden 2018 nousevia tähtiä.

50 pelaajan joukossa on odotetusti myös pelaajia La Ligasta tai vähintään La Ligassa pelaavien seurojen organisaatioista. Esittelemme nämä neljä nuorukaista, joilta odotamme lopullista läpimurtoa vuonna 2018.

Kepa Arrizabalaga, Athletic Bilbao

23-vuotiasta Kepaa on viety todella vahvasti Real Madridiin tammikuun siirtoikkunan aikana. Hän on jo entuudestaan varsin tuttu nimi La Ligaa seuraaville, sillä vastuuta sarjassa hän on saanut melko tasaisesti jo viime kaudella ja viimeistään tällä kaudella hän on noussut baskiseuran selväksi ykkösmaalivahdiksi.

Espanjassa Kepan uskotaan seuraavan Iker Casillaksen ja David de Gean jälkiä maailman parhaiden torjujien joukkoon. Ensimmäiset askeleet on jo otettu, sillä viime marraskuussa hän debytoi Espanjan A-maajoukkueessa.

Rodrigo Hernández, Villarreal

Villarrealin 21-vuotias keskikenttäpelaaja on esittänyt tällä kaudella todella vakuuttavia otteita. 190-senttisestä Espanjan nuorisomaajoukkueiden vakionimestä on alettu puhua jo seuraavana Sergio Busquetsina ja ei ihme, sillä hänen pelityylissään on paljon samaa, kuin FC Barcelonan keskikentän avainpelaajassa.

Rodri on pelannut vuoteen 2013 asti Atlético Madridin organisaatiossa, mutta tuon jälkeen edessä oli siirto Villarrealiin, jossa hän on noussut juniorijoukkueiden ja reservijoukkueen kautta edustusmiehistön avainpelaajaksi. Huhujen mukaan Atlético olisi kiinnostunut laittamaan kesällä kymmeniä miljoonia euroja peliin, saadakseen siltä kerran karanneen kultakimpaleen takaisin.

Abel Ruiz, Barcelona

Abel Ruiz aiemmin mainittuja pelaajia tuntemattomampi nimi suurelle yleisölle, mutta tämä selittyy jo pitkälti hänen iällään. Vasta 17-vuotias hyökkääjä on osoittanut, että hänestä voi odottaa Barcelonan tulevaisuuden tähteä. Ruiz on pelannut tällä kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Barcelonan reservijoukkueen mukana. Maalimäärä on vielä toistaiseksi vaatimaton, mutta tulee muistaa, kuinka kovatasoinen sarja kyseessä on 17-vuotiaalle pelaajalle.

Potentiaalistaan maalintekijänä kertoo parhaiten hänen ennätykselliset tehot Espanjan alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Ruiz on pelannut kyseisessä nuorisomaajoukkueessa 37 ottelua ja tehnyt 27 osumaa. Lukema takaa hänelle kärkipaikan Espanjan alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kaikkien aikojen maalipörssissä.

Ferrán Torres, Valencia

Ferrán Torresista tuli joulukuun 16. päivä ensimmäinen La Ligassa kentälle päässyt pelaaja, joka on syntynyt 2000-luvulla. 17-vuotias laitahyökkääjä on kuitenkin pääosin pelannut Valencian reservijoukkueessa, joka pelaa maan kolmannella sarjatasolla.

Real Madridin ja Barcelonan kerrotaan olevan tämän todella taitavan harhauttelijan perässä, mutta ainakin toistaiseksi hän on pysynyt kasvattajaseuransa organisaatiossa.

Katso koko UEFA:n 50 pelaajan lista TÄSTÄ.