Lähde: Atlético Madrid -hyökkääjän tilanteessa käänne? – matkalla sittenkin Valenciaan
Radio Valencia SER:n mukaan Valencian tärkein tavoite tammikuun siirtomarkkinoilla on hankkia uusi hyökkääjä.
Edellä mainitun lähteen ja Marcan mukaan yksi todennäköisimmistä vaihtoehdoista on Luciano Vietto. Tätä on pidetty yllättävänä, sillä Atlético Madrid -hyökkääjää on viety todella vahvasti portugalilaiseen Sporting Lissaboniin ja madridilaisseuran toimitusjohtaja Gil Marin on jo kertonut televisiossa, että siirrosta oltaisiin päästy sopuun. Seurat eivät kuitenkaan ole vielä vahvistaneet siirtoa.
Lähteiden mukaan tapauksessa on siis tapahtunut käänne, jonka seurauksena Valencia onkin Vietton todennäköisin uusi osoite. Kyseessä uskotaan olevan lainasopimus, johon sisältyy myös osto-optio.
24-vuotias Vietto siirtyi Atléticoon Villarrealista kesällä 2015 noin 20 miljoonalla eurolla. Hän ei kuitenkaan ole onnistunut täyttämään häneen kohdistuneita odotuksia, sillä 38 ottelussa Diego Simeonen miehistössä on syntynyt ainoastaan kolme maalia.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde