Yllätyssiirto! Zinedine Zidanen poika siirtyy Sveitsiin
Kuva: Getty Images
Real Madridia valmentavalla legendaarisella Zinedine Zidanella on neljä jalkapalloilevaa poikaa, joista vanhin, Enzo Zidane on ehtinyt jo 22 vuoden ikään. Enzo siirtyi täksi kaudeksi kasvattajaseuransa Real Madridin riveistä saman sarjan Alavésiin, mutta ura ei tunnu ottavan tuulta alleen.
Debyyttikausi La Ligassa on tuonut Enzo Zidanen vyölle vain kaksi ottelua, joissa peliaikaa on herunut yhteensä vain reilun tunnin verran. Lisäksi Zidane on pelannut kahdessa Alavésin cup-ottelussa, mutta kunnolla hän ei saanut seurassa jalansijaa missään vaiheessa.
Keskikentän hyökkäävässä roolissa pelaava Zidane teki kesällä Alavésin kanssa kolmivuotisen sopimuksen, mutta tuo sopimus on nyt purettu. Alavés tiedotti sopimuksen purusta kotisivuillaan.
Samalla selvisi myös Enzo Zidanen uusi osoite. Se löytyy Sveitsin pääsarjasta, sillä Zidane on solminut sopimuksen FC Lausannen kanssa.
Sveitsiläisen Blick-lehden mukaan Lausannen päävalmentaja Fabio Celestini ja Zinedine Zidane ovat ystäviä, ja tämä selittäneekin osaltaan yllättävän siirron.
Lausanne on kymmenen joukkueen Sveitsin Superliigassa sijalla kuusi.
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Nyt se selvisi – Julian Alvarez teki valintansa!
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”
- Romano: Real Madrid osti 19-vuotiaan lupauksen keskikentälleen
- Marca: Tähtipelaaja jatkosopimukseen Atléticon kanssa