Uudelle päävalmentajalle unelmastartti: kahden maalin takaa voittoon – hyökkääjälle hattutemppu 20 minuutissa
Kuva: Getty Images
Deportivo Alavés tarjoili uudelle päävalmentajalleen Abelardolle unelmastartin. Joukkue kaatoi maanantain La Liga -ottelussa Gironan maalein 3-2.
Alkuun ei näyttänyt kovin hyvältä. Cristhian Stuani ja Juanpe veivät Gironan johtoon tunnin molemmin puolin syntyneillä osumilla. 31-vuotias Stuani on ollut Gironalta hyvä hyökkäyspään hankinta; uruguaylainen on osunut tällä kaudella jo kahdeksan kertaa La Ligassa.
Noin 20 minuuttia ennen ottelun päättymistä vierasjoukkue Alavés aloitti nousunsa. Ibai Gómez 2-1. Ibai Gómez 2-2. Ibai Gómez 2-3. Gironan maalivahti Yassine Bounou saa ottaa menetetyn voiton osittain omaan piikkiinsä. Alavésin ensimmäisessä maalissa hän sylki helpon pallon suoraan eteensä. Toinen osuma syntyi puolestaan rangaistuspotkusta, kun Bounou oli taklannut holtittomasti Alavésin pelaajaa rangaistusalueella.
Alavésin nousu sai kruununsa aivan lisäajan lopussa. Munir El Haddadi syötti ja Ibai onnistui viimeistelemään hattutempun. Se oli Alavés-pelaajan ensimmäinen hattutemppu La Liga -ottelun toisella puoliajalla 62 vuoteen.
1 - Ibai Gomez is the first Alaves player to score a hat-trick in a second half of a La Liga game in the last 62 years (Miguel Echaniz vs Murcia in 1955). Glorious.
La Liga maanantaina
Girona-Deportivo Alavés 2-3 (0-0) 1-0 Cristhian Stuani (59.) 2-0 Juanpe (62.) 2-1 Ibai Gómez (72.) 2-2 Ibai Gómez rp. (87.) 2-3 Ibai Gómez (90+3.)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin